Tulin tuossa eilen yöllä, neljän jälkeen posauttaneeksi lopullisesti kattolamppuni, ja nyt sitten elelen pimeydessä.
mulla ei ole nälkä, unohdin soittaa omalle lekurille varatakseni ajan tikkien poistoon ja vedän jäätelöä ruuan sijaan. *niinkuin aina kesällä*
yritän saada jostain rahaa kirjoihin, ja bussikorttiin ja stressaan edelleen että mikä opäivä alkaa koulu.
7/29/2013
7/25/2013
outojen tapahtumien listaa #2
Uni ei edelleenkään tule, nykyään ei ole väliä edes missä vaiheessa aurinko nousee - nukahdan sitten joskus jos nukahdan ollenkaan. välillä huomaa että on ollut sellaisessa transissa, että tuntee ettei ole nukkunut, muttei muista mitään parin tunnin ajalta - viimeisimmän kerran on tullut kelloa katsottua vaikka kahdeksan aikoihin ja sueraava onkin jo kymmeneltä.
tuosta huolimatta
on mulle muutakin sattunut. kuten eräänä iltana, oiskoha ollut tiistaina - unettoman yön jälkeen - tuli sählättyä. itseasiassa jopa sen verran että joutuiivat terveyskeskuksess alaittamaan kaksi tikkiä pohkeen syrjään.
ainahan sitä koulussa sanottiin, ettei saksilla saa leikkiä tai juosta ne kädessä.
tässä tapauksessa tosin, nousin istumaan paremmin epämukavasta asennosta ja wham, tulinpahan puukottaneeksi itseäni pohkeeseen.
Hauskinta asiassa toki on se, ettei kipua tuntunut - tai ehkä sen ois pitänyt sattua mutta kiitos adrenaliinin joka veti pään turraks, sai hien nousemaan pintaan ja muutenkin päässä soimaan / pyörryttämään.
ja vertakin olisi kuulemma pitänyt vuotaa enemmän kuin mitä se vuosi..
antoivat sitten vielä jäykkäkouristus rokotteen - jonka jälkene käsi onkin ollut kipeä, ja seuraavana aamuna tilalla oli järjettömän kokoinen paise joka oli kuuma kuin pätsi, kutisi ja sattui samaan aikaan. siinä se paise on edelleen, ja laajenee vaan..
sen lisäksi tunteet heittelee edestakaisin asteikolla yhdestä kymmeneen ja välillä näyttää käyvän pakkasenkin puolella. milloin on yksinäinen, turha ja hyödytön olo, millon taas ei tunne yhtään mitään tai on neutraali.
sain mä eilen itteni kirjastolle raahauduttua - siihen se sit jäikin.
just nyt mulla on hervoton hedari - kofeiinin vieroitusoireita ja sun muita - pitäis varmaan vetää teetä tai jotain.
autopilot must go on....

7/19/2013
autopilot
Päivärutiini:
~ 13 -14.00 herääminen kuumuuteen
lopullinen sängystä ylös raahautuminen tapahtunee yleensä ~ 15.00 paikkeilla
kone auki siinä samalla
"ai että ramasee, meniskö nukkumaan?" aika välillä 15.30 - 17.00
ruoka on joskus neljän aikoihin päivällä, kuitenkin yleensä ennen kuutta
mahdolliset päiväunet ( kesto jotain 2 -3 tuntia )
Virkistyminen tapahtuu auringon laskun yhteydessä - joskus ysin pintaan.
kone/xbox/psp'n käyttöä siitä eteenpäin, aina pikkutunneille saakka
dundunduun, uni ei maita (OFC) mutta mennää nyt sängyn pohjalle kun käsketään - joskus yhden jälkeen yöllä.
lopullinen nukahtaminen / väsähtäminen, kunhan aurinko nousee.
herääminen puolenpäivän jälkeen.
mä en tiedä missä vaiheessa mun rytmi meni tähän.
joka tapauksessa, mulla ei ole intoa tehdä mitään erityistä - en jaksa mitään, ja kun ulkona paistaa aurinko ( paitsi harvoin kun tulee vettä ) vältän ulkoilmaa kuin ruttoa. helpoin tapa on nukkua. en mä ees tiedä mitä tekisin - siis mitään järkevää
lenkille olis hinkua sillon tällön mutta siinäkin on pulma. se hinku iskee yleensä ilalla, joskus ennen kahtatoista tai vastaavaa. tiedän kokemuksesta että porukat laskee alleen / tukehtuu kahviinsa jos sanon meneväni lenkille ennen/jälkeen keskiyön.
eikä mulla ole mitään erityistä kerrottavaakaan, ainakaan siis sellaista että nyt se ja se aiheutti mulle huonon olon / ranteet auki / uusia arpia / nyyhky fiiliksiä. tällä kertaa.
sen sijaan valitan, että kuluneen viikon aikana olen kirjaimellisesti siis todellakin kirjaimellisesti posauttanut kaksi eloktronista laitetta. ensin, tiistaina meni leivänpaahdin, isku sähköpallon ilmaan samalla kun nosti leivät paahtumasta. ja tottakai sulakkeet meni siinä samalla.
sitten eil--- viime yönä, keskiyön jälkeen laitoin oman huoneeni valoja päälle - poks, ja kas kummaa, lamppu lentää valaisimesta kuin rakentinheittimestä seinään - kaikki sähköt menee mun huoneesta siinä samalla.
nyt sitten mietin, minkä räjäytän seuraavaksi.. -.-'
sen lisäksi telvisio ei oikein tunnu löytävän signaalia tietyillä kanavilla, ( mun kääntäminä useimmiten ) koneet lagiintuu ja toimii todella hitaasti mun käyttämänä.
mitäköhän helvettiä tää taas on...
niinjoo, enkä mä ollenkaa stressaa siitä että mikä päivä ja monen aikaan sinne kouluun pitää takasin mennä >(
7/10/2013
jotain rutiinista poikkeavaa
Tuli yllättäen vietettyä ihan decent päivä Lahdessa I'n ja A'n kanssa. näin lähes extemporeeltaan tuli maanantaina 'kutsu' A'lta että mitenkäs ois, kävisikö. no kyydin kun sai sinne järkättyä ja takasin niin mut löyti tänään puol ykstoista lahen keskustasta Trio'n alakerran penkiltä pelaamassa psp'tä puoli kahteen toista kunnes sitten I onnistui valumaan paikalle.
niin joo, ja mulla oli aivan karseat menkkakivut.
ostin jopa jotain, mutta en muista mitä kaikkea me säädettiin kolmestaan. Puolenkuunpeleissä tuli käytyä, fantasiapelit vilkastiin - ja A varas itteleen lisää Ghost in the shell'iä. ja osti lisää mangaa. jälleen.
minä joka olen jo pitkään katselltu sillä silmällä et jos löytyisi jotain Kettu/susi aiheisia koruja en monen kaupan jälkeen onnsiutnut löytämään yhtään mitään ostamisen arvoista kettu korua, päädyin lopulta hankkimaan itselleni pronssisen susisormuksen. ja uni siepparin.
harvemmin mä oikeasti tuhlaan.
kai mä jotenkin alitajuntaisesti 'palkitsin itseni siitä' etten tuntenut oloani ahdistuneeksi ennen/aikana/jälkeen ( tai no, ehkä nyt hiukan) tuota tapahtumaa.
ja onhan tuo nyt todella suuri muutos rutiiniin, jota mä olen deusconin päättymisetä ähtien pitänyt yllä - nukkumista suurin osa päivästä ja loput vietetään koneella tavalla tai toisella ehkä jotain sillon tällön syöden samalla kun kärsitään ahdistuksesta tai jostain muust hyvin rasittavasti tunteesta joka ei ole iloinen ja pirteä. (that would be a first)
ehkä se myös johtuu osittain siitä, että mä en taas vaihteeksi ole ollut ihan sinut tän todellisuuden kanssa - on tullut vietettyä lähes jokainen tunti vuorokaudesta johonkin toiseen paikkaan uppoutuneena - tai lukenut kirjaa/nukkunut/pelannut. pitkästä aikaa psp tuli kaivettua esiin ja akku ladattua - Final fantasy Dissidia duocedimia en toki löytänyt mutta sisästä löyti KH Birth by sleep, ja sitä sitten on tullut naputettua. ja hinku saada DSi on kasvanut.... ( nimenomaan DSi, 3DS is too expensive.)
jep, koko postaus tuntuu olevan aivan eri ihmisen kirjoittama, en jotenkin tunnista koko tekstiä, onko tämä oikeasti mun kirjoittama? mutta ehkä tälläinen vähän ei niin synkkä postaus on vaihteeksi ihan hyvä, kun katsahtaa historiaa - etenkin niitä aivan vanhimpia sieltä.

| ai juu, I ja A oli vähän meikki ostoksilla. karseeta säätöä sekin :D |
| Myyjä sano huskyksi, johon minä " näyttää han tarpeeks sudelta mulle" |
| KYLLÄ, lisää tätä, heti LOTR'sien perään. |
| he, eurolla kun sai värit. |
| ............... mun feminiinen puoli heräs ku oli vain pari euroa. |
| My new love. Harmi, ettei saanut tätä hopeisena. |
| uudet kuulokkeet risojen tilalle. ei nää nyt niin hyvät olleet, kun kolme euroa oli vaan. |
| ketun metsästyksen tulos = todella randomit korvakorut joilla ei ole mitään tekemistä kettujen kanssa. |
7/08/2013
ohshitoshit
tja, today's the day.
mä yritän olla sekoomatta pelosta. mä tiedän että ton jälkeen mä en halua edes nähdä sitä tyyppiä. en mä halua alkaa sen kanssa mitään säätöä vetämään,en mistään hinnasta. jos se ylipäätään on oikeasti kinostunut, tunteet jää ykspuolisiks. mä en tiedä minkä HELVETIN takia min myönnyin tähän.
I have a natural curiousity.. (tabu..)

7/06/2013
le wedding
hm. mä jouduin mennä eilen serkkuni häihin. mä en keksi mitään kirjotettavaa. mulla särki päätä ja ahdisti. ne ihmiset, niitä oli paljon. ei siis jumalattomakseen, mutta mulle niiitä oli paljon. ja tietysti serkkupoika sitten sanoi että min tulen olemaan seuraava - johon ihan pokalla vetäsin että mistäs se tietää et oonko mä hetero. ( krhm.. bisexual)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)