kun ei tee mitään....

niin ei ole kirjoitettavaakaan.

paitsi tietysti mieleni syvimät, synkimmät ajatukset 

Mutta nehän, ovat varmasti aika monelle tuttuja.

Enimmäkseen mua huolettaa että seuraavalle äikäntunnille pitäisi olla esitelmä valmiina, ja tämä kaveri jonka kanssa teen ei ole vastaillut viesteihin, ja olen periaatteessa väsänyt koko esitelmän itse.

tosin, ymmärrän että on loma, mutta hei haloo, meillä on äikkää ekana päivänä kun koulut taas jatkuu..

mä en vaan halua saada siitä huonoa numeroa.samaan aikaan pelkään, että en anna hänen tehdä mitään, että pomotan. en mä halua...

ja joo, mä olen harkinnut lopetavani kesken. tuntuu ettei vaan jaksa, että toi ei oo mun paikka, ei munkaltasen paskan. samalla, jälleen kerran tunne olevani taakka, piikki kavierieni lihassa.- 

ruokailuissa sen huomaa, ystäväni etsivät helposti sellaisen paikan johon minä en mahdu istumaan.

toisaalta, haluan uskotella itselleni että he vain.. unohtavat olemassa oloni kun kerran joudun poistumaan eriruokailutiskille.. pois heidän silmistään. mutaman kerran mä olen hukannu ne ihan täysin, ja seisonu helvetin hölmönä keskellä ruokalaa, ettien joko tuttuja kasvoja. tai pöytää, jossa on vähintää neljä tyhjää paikaa niin , ettei tarvitse istua kenenkään viereen.

koska nämä epäonnekkaat henkilöt... eivät pitäisi siitä.

 Pari kertaa olut salleinen fiilis että menisi vain siltä seisomalta palautus jonoon, koskematta siihen sapuskaan.

Ehkä parityö toverinikaan ei voi sietää ulkomuotoani, tai olemassa oloani. voi miksi, miksi kysyin hänet parikseni. ensikerralla kysyn sitä toista (kuvisluokkani poika) jolle "jouduin hankkimaan" parin... tämä toinen osapuoli (ei kuvisluokkalainen) ei ollut tyytyväisen oloinen. 

Voi miksi, miksi olen niin skitsofreenikon alku?

turhaa tunteellisuutta

telkkarissa ylipainoinen mies haluaa laihtua, valmentaja painostaa ja kannustaa - minä... mitä minä teen?

itken silmät päästäni.
enkä mä tiedä miksi.
ehkä siksi että tiedän miltä se tuntuu kun on pakko liikua vaikka  sattuu.
ehkä sen takia, etten mä itte selvyityis.
tyyppi painaa yli 240 lbs'ää.
....
ja se veti sen läpi.

nyt se sai perhelleen pyörät, ja kun se valmenta ja lähti,  tän laihduttajan oma, vanhempi poika alko valmentajaks....

musaopen nöyryytyksestä kaverin rageen

Parissa päiväsä mä oon saanu romutettua kasan eri asioita.

ensinnä, musan maikka halus että soitetaan kitaraa. noooooh. mä en ole varmaankaan vielä muistanu mainita kuinka mulla epäillään reumaa ja että pakkaset ei tee hyvää mun nivelille, varsinkaan vasemalle ranteelle.

noh, kitraran kaula ei nyt paljon paina, mutta sen pitäminen tällä ranne ongelmalla ei ole hyvä juttu. nooooo, ei siinä vielä kaikki koska opettaja halusi mun soittavat kaikki kielet läpi, ja alko vittuilemaan kun yritin olla painamatta sointuja, mutt rannetani ei yksinkertaisesti vain voi pitää tietyissä asennoissa tai mulla putoaa kaikki käsistä ja mä huudan tuskasta. tämä ämmä alkoi sitten asiasta aukomaan, ja lopulta kilahdin.

No vittu vähän vaikeeta käsi paskana.

piti oikeen nousta seisomaan ja näyttämään miten se ranne sitten taipuu

ja oli mukan ihan kunnossa.

nooh, tämän jälkeen tuo ämmä istuutukin siihen mun eteen, ja alko kyselemään siinä koko luokan läsnäollessa että mikä mua vaivaa, mikäå MUN  ongelma on`?

 minä, joka pidän silmiä kiinni ja keskityn rauhallisesti hengittämiseen tunnen kuinka mulla sykkii veri silmien takana niin voimakkaasti että jos mulla olis näkyviä suonia kasvoissa, ne olis pullistelleet.

no mutta eipä akalle riittänyt.

seuraavaksi sitten tämä ämmä sanoo luokalle,  että jos jollakin on ongelmia pitää ilmotta wilmassa tai tunnin jälkeen jäädä sanomaan.

mä nousin kiltisti ylös, laitoin kitaran telineeseen, kiersin penkit ja hain laukun samalla kun maikka rääkyy täyttä kurkkua että mihin mä meen, en mä saa mennä, mun pitää kertoa mihin mä meen, mihin mä oon menossa, jossen mä kerro, sen pitää soittaa reksille et oon poistunnu koulusta. 

itse poistun hiljaa, sanaakaan sanomatta luokasta ja paiskaan oven kiinni, niin että hyvä ettei se putoo saranoiltansa.

oli kuulemma vielä perjantainkin tunnilla jaksanut vittuilla. en vain itse mennyt koko päivänä.

Toinen asia,

oli se että kaveri laittoi faceen päivityksen jossailmoitti jäävänsä pois lukiosta ja jonne kommentoin "etkä >("

neiti ilmeisesti otti asian varsin raskaasti ja nostatti hirveän melun asiasta, joten  poistimpa komemmenttini, koska mulla alko taas kiehua veri. jotain hän puhui 'maskin ylläpitämisestä' ja sen sävyn sain että hän ilmeisesti luuli minun olevan kykenemätön ymmärtään miltä se tuntuu kun ei jaksa. onneksi pidin tällä kertaa sormeni kurissa ja tyynesti suljin koneen. olo ollut hiukan paska sen jälkeen.

kuinka mä en voi tietää miltä tuntuu pitää maskia, kun kolmevuoden ajan niin tuli tehtyä, ja tällä hetkellä elän kaksoiselmää...?

taas huomaa miten paska ihminen mä olen.

Sekavuutta yllinkyllin.

Mun varmaan kannattais keskittyä ympäröivään maailmaan.

mä olin vähän aika sitten jäädä auton alle kun kuljin katse maassa ja ajatukset... noh, jännissä ja vähemmän jännissä asioissa. (kuten joulussa ja siinä mitä joutuu taas kestämään.)

mutta tosiasissa, syy siihen miksi mä ylipäätään aloitin tän ... hm.. epämäärisen scheiban kirjottamisen tolla maininalla, on se että koska me kuvislinalaiset jouduttiin lahden joulukylään kortteja myymään.. ja mä en muista melkein mitään.

sen muistan ( harmikseni ) että mä puhuin ihan randomeille ihmisille.. ja en ollu oma itteni...

hävettää niin HELVETISTI.

sen lisäks ajatukset pyörii luovuttamisessa, lukion suhteen ja koko tän skeidan kirjotuksen suhteen. Taas vaihteeks mulla on sellain käsitys, etten mä ole tarpeaksi hyvä. että mun numerot on perseestä. että mä en osaa mitään.

että mä olen... feikki.

 Mutta pakko mun on yrittää kirjottaa, koska mä en koskaan tiedä millon seuraavan kerran näen tukihenkilöä. ja jos mulla alkaa jo viikko ilman tapaamista tekemään tiukkaa...

torttuja. helvetin pipareit.

mä en tykkää yhtään niiden teosta. mutta ennemmin mä vääntäisin koko päivän pipareita kun istuisin joulupuurolla sukulaisten seassa ja kattelisin penikan naamaa, joka on nini helvetin moisessa virneessä aian kun se saa kaikkea krääsä paskaa. ( ja varsinkin enemmän kun minä) minkä mä sille voin, että en ees kaipa amitään, pinkkejä muovisia rasiota täynnä jotain helvetin glitterhilepölyTwilighthenkisiäpuutereita.. (hengähdystauko)

onko semun vika, että mun sukulaiset ei osaa ostaa mulle mitään, kun enoo tavallinen tallaaja?

ja mulle nyt vaan riittää ihans e et noi molemmat on kerrankin himassa jouluna. kerrankin.

NoLife?

mä en tiedä enää mikä mua vaivaa. mä en tiedä miltä musta tuntuu.

mä olen viettänyt taas koko päivän skyrimin lumoissa. mä olen van istunut säkkituolissani, pelannut ja syönyt pakaste pitsan. ja nyt, kaikessa tylsyydessäni tuijotan Taru sormusten herran leikaamattomaa versiota.
mua inhottaa kirjoittaa tänne. ihan ku kerjäisin huomiota turhanpäiväsillä päivityksillä.  siitä onkin jo aikaa, kun mä viimeksi olen tuntenut näin. enkä mä tykkää tästä yhtään. miksi, kun mä just alan tuntea oloni edes hitusen paremmaksi, niin sitten hetkessä mä ajattelen taas jotain... todella synkkää.

epämääräisen huono päivä

Mulla on outo olo.
koko päivän mul on ollu huono fiilis. enkunmaikka laukas hiirenloukun.
en ees jaksa selittää, se on sellanen ämmä. miksi mä en tykkää yhdestäkään opettajasta? en mä tiedä, älkää multa kysykö. saksan maikka ja äikän maikka viel menee. niitten tunnit kuluu nopeesti.
sit musiikin maikka sai mut raivon partaalle. yhdestä avonaisesta ovesta s ejakso vittuilla mulle. mä NIIN kilahdin. mä halusin tappaa sen ämmän. senkin.

mä tiedän että luokkalaiset nauraa mulle mun kiukutelun takia. mä tiedän sen. mä en vittu vaan jaksa enää pitää mun roolia yllä.

piti sit mennä tänään housuja ettimään. noh, alkuperäinen porukka jonka kanssa piti mennä, menikin ilman mua koska jouduin juolukylän palaveeriin, ja sitten loppujen lopuksi menin L'än ja A'n kanssa. no, nämä kaksi sitten kuhertelivat ( eivät ne yhdessä ole. ) keskenään, ja oikeastaan olo oli varsin ulkopuolinen. huono jopa. A kyllä huomasi etten ollut okei. hän huomasi sen jopa koulussa jo, kysyikin että mikä vaivaa. kuten mä jo mainitsin mun edellisessä päivityksessä, mä en uskalla mainita mitään. joten mä vaan väitin et oon väsynyt.
no myöhemmin A ja L halus mäkkäriin. mainitsin sitten liian kovaan ääneen etten mä tahtonut, ja A, tarkka korvaisena sen huomasi. nohän sitten sanoi että jos kaikki ei halua mäkkäriin, niin sitten ei mennä. no siitä sitten tuli pikku kahina että mennäänkö vai eikö mennä koska sanoin että jos he haluavat, he voivat mennä ja mä voin odottaa. loppujen lopuksi marssin itse mäkkäriin ja osti kahvin. siellä sitten törmättiin tähän aikasempaan poppooseen. lopulta L ja K lähtivät busseille, ja I ja A jäivät siihen seuraksi pyörimään. A lähti jossain välissä ja I jäi sen verran että löysin ne housut lopulta.

olo ei kyllä ole yhtään parempi.

mä en tiedä mikä mulla on.

mutta huomisesta aamusta voi tulla hankala.ja mulla on vielä tutor kierrätys.

fading in the black

Neljänpäivän pidenetty viikonloppu.

ja mitä mä teen. nukun, kuuntelen soundtrakkeja ja ajatudun liian syvälle unelmiin, pelaan ( skyrimia  )ja luen fanficcejä. mä voisin tankkaa saksaa. mä voisin, mutten jaksa. mä en muista, millon olisin ollu näin tylsistynyt..mulla särki koko päivän päätä. lopulta mä sain itteni ulos. sen verran ainakin että kävelin Saleen, ja ostin extran colaa ja kävelin takasin pelaamaan skyrimia.
vittu mä oon yks NoLife.
mä joudun huomenna mene mutsin kanssa yksiin yksityisbileisiin. tai siis, mutsi menee sinne juontaa karaokea, ja tarttee roudaria. ehkä se tekee mulle ihan hyvää.
mulla on taas ollu ihan liikaa aikaa ajatella.

mä en tiedä, kelle purkaisin. tuntuu että jos yritän, kukaan ei kuuntele tai sitten aiheutan muille mielipahaa. mä en uskalla sanoa rakkaalle Edolle että mulla on taas heikko olo. mä pelkään että sille tulis huono olo. mä en osaa avata suutani lukion tovereiden kanssa, en tästä asiasta. mutsi ei ymmärrä. sillä on liian hyvä itsetunto. se hokee että mun pitäis olla kun se. Faija on sitä mielltä että mä olen tän aiheutatnut itselleni. ken tietää, vaikka se ois oikeessa.

for had i known better, i'd have chanced the very being, such as myself.

ei mun aivot toimi, kirjotin varmaan väärin. so what.


mä en tiedä enää mistään mitään. mä ajattelen kokoajan kaikka yliluonnollista. kuvittelen itteni pois. kaipaan sitä jotain. herran jumala, mä pelkään sitä päivää kun saan olla omassa kämpässäni. ...musta tulee erakko. mä tunnen sen luissani. 

Joulu on taas joulu on taas - voi helvetti

Joulu on kohta.

Kilttien lasten juhla.
lahjoja.
kuusia.

excuseme, millon joulusta tuli tollanen markkinallien paska?

mua ei voi kiinnostaa.
mä en haluais ajatella.
miksi mä halauaisin juhlia muiden kanssa? 
mä teen niinkun aina ennenkin, jään kotiin vällyjen alle ja kun muut syöt kinkkua, mutustan kalkkunaa ja hoilaan BvB'n biisejä sitä mukaa kun ne soittolistalta tulee.

Jouluna, me mennään mun fiajapuolen äidille joulupuurolle. siinä samalla jaetaan lahjat. koko lähisuku on paikalla. mukaan luettuna herrojen lissupentukakaravastaala-asteellajaonolevinaanniingueenbeeraivostuttavapaska jota mä vihaan ylikaiken. mä en haluais mennä sinne.
tilanne ahdistaa. jok vuos ton pennun ilme on niin mairee kun se saa kaikkea krääsää. pinkkimuovisia rasioita. rihkamahelyjä joiden nikkeli pitoisuus on 70%
seppälän halppismerkki ylihinnoiteltuja meikkejä. karkkia.
mut sen ilme on aina sellanen mairee kun se näkee mun kaks pakettia. pientä pakettia ja yhden kirje kuoren.  niin se aina menee. 
mulle ei osata ostaa mitään.
miksi?
koska mä olen erilainen, vaihtoehtomuodin edustaja - glamrocker. koska ne ei osaa ostaa mitään, mä vaan sanon että hynä käy aina. saanpahan käyttää sitten siihen, mihin itse tiedän sen menevän.  Joka vuos mä saan karkkia, ja vihreitä marmeladi palloja. joka vuos mä lahjotan ne mutsille. se niitä syö, en minä. mä en syö karkkia. en muista millon olisin viimeks saanu sellasta alas kurkustani. mua ahdistaa jo nyt. mä en halua.
vois väittää olevansa kipeä, ja jäädä pois. tänä vuonna mä olen kotona joulun. yksin, näillä näkymin. vanhemmat menis töihin. ( kyllä, jouluaattonakin. ) uutena vuotena sulkeutuisin huoneeseeni. 2013 -  vuos ei houkuta. mä en usko maailmanloppuun. mut jos se tule, niin tulkoon vaan. loppuiskohan tää ylimääränen kärsiminen siihen? ihan sama se on, koska täältä lähtee, helvettiin mä varmaan joudun. 

muuttuuko mikään?

mikä on totta ja mikä illuusiota?

jos vaan ajattelee negatiivisesti ja hokee ettei ole tarpeaksi hyvä, onko se silloin totta? milloin valheesta tulee totta? onko se ees mahdollista?

jos haluaa asioiden muuttuvan, muuttuuko ne itsestään? mistä muutos alkaa ja mihin se päättyy? päättyykö se? onko sekään mahdollista?

loppuuko jokin elämän jakso peruskouluun, alkaako uusi sivu  toisesta asteesta?

voiko vanhan päälle kirjoittaa uutta, saako siitä selvää? tarvitaanko tulkkia? onko sellaista tulkkai olemassa? onko kiusattujen kieli ymmärretävää? ymmärtäisikö toinen samanlainen kiusatun kieltä? onko ihminen kuin kovalevy tietokoneessa?

Kuka  meidät jaottelee eri  kasteihin, hyviin ja huonoihin? miten ja milloin tämä tapahtuu? millä oikeudella näin tehdään? miksi? mistä he tietävät kumpaan he kuuluvat? voivatko he vain päättää niin tai näin? mitä on tasa-arvo? mitä on hyvä itsetunto? miten se kehittyy? millaisella ihmisellä on sellainen? mikä on hyvä ihminen? miltä hyvä ihminen näyttää? tuoksuu? tuntuu? kuulostaa? 

kuka päättää minusta - minä, vai muut? miksi?

Miksi kysymyssana "Miksi" on aina kaikkein vaikea vastata?

miksi minä en saisi elää? miksi kukaan ei välittäisi minusta? miksei kukaan huomaisi, jos poistuisin? miksi tunnen, ettei minua huomata? haluanko tulla huomatuksi? miksi? miksi olen huono? miksi vihaan itseäni? miksi häpeän tekemisiäni ja sanomisiani? Miksi en osaa ajatella itsestäni positiivisesti? miksi olen tälläinen? miksi maailmalla olisi parempi olla ilman minua? Miksen osaa olla hyvä ihminen? Miksen kelpaa? miksen kelpaa itselleni? miksi inhoan kasvojani? miksi en näe mitään hyvää ympäröivässä maailmassani? miksen halua tulla kosketuksi? miksi kuitenkin haluan tulla rakastetuksi? miksen osaa rakastaa itseäni? voiko kukaan rakastaa sinua jos et rakasta itseäsi? miksi kaipaan läheisyyttä? kiinnostaako ketään? olenko vain ilmaa? seinäruusuko? miksi työnnän ihmsiet pois luotani vähän ajan kuluttua? miksi reagoin väärin? miksi otan tseeni niin helposti? ymmärrän väärin? miksi en jaksa ymmärtää? miski en ajattele? miksen pidä tunteitani tiukemin sisälläni? miksi annan niiden näkyä? miksen ole kuin kiveen hakattu patsas? miksi edes tunnen mitään? onko minulla oikeutta siihen? mitkä ovat oikeuteni? mitä ovat oikeudet? kuka nekin laatii? voiko niihin luottaa? toteutuvatko ne? miksi olen sekava? miksen osaa kulkea virran mukana? miksi olen niin ääliö? miksi olen ristiriitainen tapaus? kuinka moni jaksaa lukea tämän?

mikä on illuusiota, mikä totta? 

onko meitä edes olemassa?

"I'm surraunded by idiots"

oh yes.

kuinka paljon voi harmittomat kommentit viiltääkkään.
kuinka paljon voi rasittaa että ihmiset arvostelevat..
...
no ei se niiden syy ole, eihän ne oikeasti tiedä miksi mä loukkaannun helposti, miksi mä vedän tietyn tyyppiset kommentit itteeni ku magneetti. kukaan ei ymmärrä, koska en selitä.

koska just nyt must tuntuu että jos mä selittäisin, ihminen tulisi ja päteisi omaan tilanteeseeni. mut taas luokiteltais sen mukaan eikä mua  kuitenkaan ymmärrettäis.

ei se yks pahaa tarkota, toisesta en tiedä.

tictac's ja niiden mukana tullut valaistuminen

mulla tuli mieleen asioita joita on tapahtunnu nyt lähiaikoina.

mä ostin tossa viimekuussa kai rasiallisen tictac karkkeja kun osu kohdalle. no, menin sitten siitä kouluun niitä vähän väliä napsien. mä pääsin just matikan luokkaan istumaan, kun nakkasin kaks viimestä niistä kerralla suuhun. noh, vierus toveri sitten sieppas sen purkin mun käsistä;

"Tictackkei. varmaan joku viel syö näitä. mun faija osti näit mulle aina kun olin pieni. "

Mä taisin sillon ohittaa sen sanomatta yhtään mitään.  mutta toi lause tuntu syöpyvän muhun kiinni. ja nytkun mä mietin sitä, mä nään sen sanoman.

"... etkö sä ole tarpeaksi iso jo? miksi sä syöt näitä? et sä sais."

ja nyt mä myös tajuan mun kavereiden ilmeet ruokalassa jos mä haen lisää ruokaa. mä toivon että mä kuvittelisin ne, että ne olis vaan mun silmäkulmien pilailua. mun demonini vittuilua.

mä en kyllä siltikään ymmärrä, miksi se yksi saa mut hermoromahduksen partaalle. miksi se ärsyttää mua. onko se siinä etten mä vaan kestä sitä miten se käy kiinni mun heikkouksiin? vääntelee naamaansa? alistaa mua...? yläasteellakin porukoissa oli ihminen, joka väitti olevansa samanlainen kun minä. ja paskat, se oli vaan ihminen  joka halus huomioo. se kirjaimellisesti pisti mut huonoon jamaan. pahempaan jamaan kun olisin koskaan yläasteen aikana muuten joutunut. ehkä. mutta mä olen aina ollut harmaan alueen ihminen. mä en osaa päättää, alistunko muiden tahtoon vai en. mä olen samaan aikaan alfa ja omega... eikä kumpikaan ole toistaan vahvempi. ne vaan tappelee keskenään, vetää köyttä eripäistä. luulis alfan olevan voimakkaampi.. ehkä se on. ehkä siksi mä en tykkää muista vahvoista  hahmoista mun ympärillä.

tai sitten, mä olen liian heikko hahmo vahvojen ympärille.

... tai sitten tämä lukion henkilö on vain niin paljon parempi ihminen kuin minä ja mä en voi sietää sitä sen takia koska mä olen kateellinen?

koska mä toivoisin, että mäkin voisin olla välittämättä siitä mitä mulle sanotaan, kuka kattoo, arvostelee näkee, kuulee ja on olemassa. että mä voisin vaan olla minä.

tai sitten, mä olen aikuismaisempi kuin tämä lukion henkilö, ja siksi tunnen häpeää kun kaverit matikan tunneilla hälisevät ja opettaja kattoo ärtyneesti. mä pelkään että se sekotaa mut siihen soopaan. että mä saan huonomman numeron niiden takia.

mutta nyt mä olen myös alkanu miettimään, olenko mä ees tarpeeks hyvä lukioon. tolle kuvislinjalle ainakaan. mä en tän... olotilan jonka nimeä mä en tiedä ... takia pysty edes löytämään motivaatiota opiskeluun. onko tää sit masennusta..? ei. ei voi olla. ei ole. tää on vaan säälittävää itsesääliä jota mä tunnen.

ei mulla ole oikeutta tähän. musta tuntuu ettei mulla ole oikeutta valittaa. ettei se ole soveliasta koska mä olen itte saanu tähän jamaan itteni. on mun syy etä mä olen tällänen syvältä oleva torakka. mun syytä, että mua on koskaan kiusattu. mun syytä etten mä ole laiha ja kaunis. mun syytä, että mä olisin koskaan ollut oikeissa piireissä. ... mun syytä että mä olen ikinä joutunut kärsimään. mun syytä että mun mutsilla on selkä paskana ja että se vetää masislääkkeitä. mun syytä, että faijapuolella on reuma. mun syytä, että meidän koira kuolee kohta. mun syytä on sekin, että ihmiset ympärillä inhoaa mua....

se on kanssa mun syytä, että mun porukat riitelee. ja että meillä ei ole rahaa. että porukoiden entinen työnantaja kierti veroja ja että meillä on nyt 10 000 ja korko juoksee euron velat niskassa. että me asutaan kohta sillan alla.

ja aina mä vaan pyydän lisää. mä haluan sitä ja tätä. en syö sitä enkä sitä. haluun siihen ja siihen kouluun. haluan pois täältä. haluan kameran. puhelimen. linkkukortin. rahaa. vaatteita. xboxin, pelejä, psp'n mp3-soittimen, kannettavan koneen, pleikkarin. UUDEN puhelimen. KOSKETUSNÄYTÖN.

sen takia se on mun syytä, että kaikilla menee huonosti. mä olen vaan verta imevä kusipää lutka jota kukaan ei kaipais takasin. mun vanhemilla ois raha asiat paremmin.mun sukulaiset eläis normaalia elämäänsä. ... joku muu, parempi ihminen ois saanu ton kuvislinjan paikan. joku, joka ainakin osais piirtää.

ehkä mä oikeasti kilahdan tälle henkilölle, koska se on mua parempi ihminen. koska sillä on itsetunto.koska se on nätti. se ei pelkää puolustaa itteensä. ja sen se osaa.

ehkä se on aina satuttamassa mua koska inhoan kipua. ehkä se lääppii mua koska tietää että mulla on traumoja.. ehkä se käyttää mun heikkoja kohtia tahallaan hyväkseen että sais mut eliminoitua.

mun kaverit suunnittelee pikkujouluja ja itsenäisyyspäivinä pitäis mennä ehkä yhden lukio-kaverin kämpille yöks muiden kanssa. mutta salaa mä oon mielessäni päättänyt että keksin jonkin tekosyyn jäädä pois.

mä olen jo kyllä sanonut, etten mä välttämättä voi mennä, kun koiran lääkitys pitää hoitaa.

mä en oo koskaan ollut valtavirran mukana kulkija. mua ei saa irrottelemaan. hulluttelemaan.. bilettämään. siksi mun on parempi vaan jäädä pois, ja antaa muiden pitää hauskaa.

.... mä oon ihan syvältä.

Mä en osaa.

mä en niiiiin osaa.

mitä helvettiä mä teen kuvisluokalla?

miks meidän pitää jäljentää taideteos?

... hiilellä...

mä olin ainut joka otti toisen paperin koko tona aikana.

mä näin muiden työt.

ja mun työ on ihan prseestä. mittakaavat kusee, ja pahasti.

mä en tiedä mitne mä onnistuin olee purskahtamatta itkuun...
säälittävää, tiedän.

mua vaan masentaa.

kun meen himaan, mutsil on synttärit käynnis ja siel on siis sukulaisia joita en halua nähdä. ollenkaan.
Vitun lissukin suvussa.

kakarat tunkee mun huoneeseen väkisin. ne haluu piirtää. käyttää mun piirtopöytää. mä en saa omaa rauhaa edes mun huoneessa.
ja sitä mä just nyt tartteisin.

mitä ma taas olen tehnyt?

mä en perkele tiedä, mikä hemmetti noita kahta vaivaa.

mä alotan tekemään ruokaa, koska mulla on nälkä. 

"no täähän on sitten ratkastu. Taavetti tekee ruuan. "  

mä niiiiin vihaan tota vitun haukkumaniemee! mä en tiedä sitäkään että miks helvetissä mun faijapuoli edes käyttää sitä. noh, eikä siinä vielä kaikki;

"Mut uskaltaako sitä syödä?" 

SIIIS EI HELVETTI! 

 mä en ole keittiössä mikään katastrofi. Perkele, mä olen tehny omat ja muiden sapuskat jo varmaan kuus vitun pitkää vuotta.     

"Niin, joo kehtaako sitä ottaa riskiä?" 

MITÄ HELVETTIÄ MÄ OLEN TEHNYT VÄÄRIN? 

mä en vittu kestänny. mä paiskasin sen kanapaketin siihen pöydälle ja marssin yläkertaan muristen "voi sen sit joku muunkin tehdä." ja faija vaan perään  

"Ei aina viitsi riskeerata."

 Ja kaverikin on vaan että eiks se sit oo ihan hyvä että mun faija alko sitten tekee sitä ruokaa kunhan katosin ylös.

 oonks mä oikeesti näin paska, ettei mun sapuskat kelpaa..? maistuuko ne muka niin paskalle kun meillä voi käyttää vaan suolaa mausteena...? onks mun tekemässä ruuassa jotain mistä ne ei tykkää? miksei ne oo sanonu..?

helvetti mä olen yks paskakasa, kun inisen tänne tälläsestä turhanpäiväsestä paskasta. teen ittestäni naurunalasen, pennun. huomiohuoran. valitan kun en saa nälissäni tehdä ruokaa... on mullakin aiheet. pitäis vaan mennä... unohtaa tää koko paska.

...

...

miten mä tuun pärjään omassa kämpässä....

unohdan varmaan syödä.

FUCK THE WORLD, babe.

Joku on joskus kysynyt multa, miten mä jaksoin. 
ja jaksan edelleen.

Mun elämässä on ollu varmaan useita synkkiä aikoja, jollon musta ei oo tienny olenko mä elossa vai elävä kuollut. vuosia, pitkiä ajanjaksoja jolloin mä olen kulkenut kuolemaan tuomitun näkösenä. sellanen mä kai olin. 

ja mä myönnän, hengenlähtö on ollut lähellä. 
Mutta musta ei oo koskaan ollut siihen. ei vaikka kuinka oonkin harkinnut. miettinyt. tuijottanut. 
oikeasti. 
vielä useimpina vuosina, mä en ole ajatellut mitään. mä en muista pienintäkään ajatusta. en mitä tapahtui ja miksi. en edes sitä, miksi mä olen harkinnut heittäväni lusikan nurkkaan. tukehtua siihen paskaan. mä vain tiedän että mä olen harkinnut.
ja joskus, vielä näinä päivinäkin mä harkitsen.

mutta yläasteen kausi oli pahin. se jonka pelastin tältä kohtalolta käänsi selkänsä ja juoksi kun mä tarttin tukea. Ja taas mä olin yksin. koko vitun paikkakunnan sylkykuppina.
mä en tiedä miten mä sanoisin tän..
on olemassa tasanyks henkilö, joka esti mua hirttämästä itteäni. ei kirjaimellsiesti, tämä henkilö ei edes tiedä tästä. 
mutta päiväkin vielä...
tästä henkilöstä tuli mulle hyvin rakas. mä sain voimaa vielä yhteen päivään. ja päivään sen jälkeen. ja sen jälkeiseen. siinä missä mä olin eläny tunti kerrallaan, tän henkilön myötä mä elin päivä kerrallaan. mä aloin ymmärtämään itteäni. opin jopa uusia asioita itestäni. mutta mä en oo koskaan oppinu rakastamaan itteäni.
siksi mä purin pahan oloni viiltelyllä. toisin kuin ne, jotka on jo jääneet koukuun tensä satuttamiseen, mä viilsin vaan kun kaikki ( siis aivan kaikki ) kaatui niskaan.  kun kotona tuli tappelua, koulussa sai turpaan ja netissä sateli tappouhkauksia.

ja sitten, mä löysin erään asian. jutun johon mä rakastuin korviani myöten.
Musiikin.
tarkemmin sanottuna Black Veil Bridesin.
jo pelkkien sanotuksien lukeminen sai mun maailman avartumaan vielä vähän lisää. sen verran että mä hylkäsin loput itsemurhan suunnittelut, otin itteäni niskasta kiinni ja aloin luoda pohjaa mun tulevaisuudelle.

"Susta ei koskaan tuu yhtään mitään."
"ärsyttää jo ajatuskin että se --- siellä elelee ja hengittelee."

MUSTAKO ei tule yhtään MITÄÄN?

moni nauraa tälle ' näytän vielä maailmalle ' asenteelle. mä en.
peruskoulun lopputtua, helvetin moni kusipää jäi mulkujen sekaan tohon meidän pieneen lukioon, tai amikseen.
ja mihin mä helvetti pääsin? SAATANAN KUVATAIDE JA MUOTOILU LUKIOON ( ja sille nimenomaiselle linjalle jopa. ).
ja sen lisäks pois täältä.
pois täältä mulkkulasta.
vielä joskus mä muutankin pois.
vielä joskus mä tallon noiden varpaita ja potkin niitä perseelle niin kovaa ettei ne istu vittu kymmeneen vuoteen.

toki jokaisella on huonot hetkensä. minä, mulla on usein sellanen hetki. joskus ei vaan jaksa seistä vahvana. siksi mulla on tää blogi. mä kiroan tänne, puran sen ylimääräsen paskanolon ennen kun se vahingoitata mua pahemmin. viimeksi tänään mulla oli bussissa sellanen hetki että meitin vaan sitä kuinka mä en tunne kuuluvani tähän maailmaan. sitä, että oon ernu ernujen joukossa. olematon ruma ananasnaama.
läski, apaattinen kasa paskaa, liian outo, rasittava sotanorsu.
ja sitä, että mä olen kaiken syypää. että mua ei olis koksaan kiusattu, jos oisin ollut kuten muut.  enkä tällänen herkkäihoinen paska. yksin kasvanut pentu.

en mä vieläkään voi sanoa että mä rakastaisin itteäni liiaksi.
mutta rakastapahan sen verran, että mua ei täältä ihan vähällä saa. perkele, tulkoot vittu määkimään ne stellerin merilehmät tohon naaman eteen miten paljon niitä ikinä huvittaakaan. mä helvetti tungen niille hiilihangot perseeseen poikittain, vieritän portaita alas ja pistän meidän koirat paskomaan niiden korviin ja tungen mun faijan hikisukat niitten kurkkuun. Niin joo, ja BvB soi taustalla.

Meikäläinen ei enää hienohelmoja mielistele.

tuo on tulevalta levyltä, hiekan muuneltuna ettei youtube poista. <3

Harvinaisen Epäämääräisellä Tavalla Paranormaali Päivä.

Pitkästä aikaa musta aamulla tuntu että mä voisin jopa koittaa oppia tota matikkaa. mä tein jopa muistiin panot ja yhden kokonaisen tehtävän. ensin päin helvettiä, sitten katoin kaverilta ja olin että "Että jaaha, käytinpä sitten väärää ratkaisu tapaa."

noh, tohon se mun hetkellinen motivaatio jäikin. äikäntunnilla mä alotin jo uutta tarinaa, vaikkei kaikki hahmot ole kasassakaan. sen tarinan kirjotus jatku sitten vieä kuvistunnilla, tosin siinä samalla mä suunnitelinkin seuraavaa työtäni. toinen kuvis tunti meni sitten siihen kun tehtiin muistiinpanoja ja piirrettiin meidän töitä valmiiks. mä kyl lähin aikasempaan sielt tunnilta.

ja hyi helvetti, mun sämpylässä oli HÄMÄHÄKKI hyi helvetti yök.

kotiintulo matkalla sitten joutu venaa bussia asemalla jonkun kymmenen minaa, noh pari hyypiötä tuolta oli kanssa siellä, ja mitäpä muutakaan kun röökillä. Ne puhu kihlauksista ja rakastetuistaan - ja se sitten pilaskin koko päivän. jostain syystä ajatus moisesta masentaa mua. noh, oma vika varmaan, kun kerran oon forever alone.  Tämmönen apaattinen kasa paskaa kun oon.

meillä oli masennuskysely tänään koulussa. noh, onneks ne oli nimettömiä, mut ois varmaan heitetty samontein valkotakkisten kouriin muuten.

Mä en taaskaan osaa muutakun unelmoida.

koko bussi matkan mä olin haavemaailmassani, samalla kun Black Veil Brides hakkas mun tärykalvoja. mä kuvittelin että joku välittäis, joku ois siinä ja vaan halais. tai jotain. joku jolle mä voisin puhua, tai vaan hakeutua kainaloon ja nukahtaa siihen unohtaen koko kylmän paskan maailman. mä ajattelin, että kun toi yläaste loppuis, alkais elämä. no vittu paskat, mun elämä junnaa yhä paikallaan.

kun ihmiset puhuu linnuista häkeissä... mä tunnen oloni just sellaseks. 

Vangituks.

 Vanhat haavat ei tunnu arpeutuvan, ajatukset kirmaa yhä menneisyydessä ja olo pahenee jatkuvasti.

Helvetti meidän seinät kaatuu kun rekat ajaa tosta tieltä ohi. noi jotka rakentaa tota palolaitosta tonne alle 30 metrin päähän, liitti viemäri verkkonsameidän viemäriverkkoon eikä sit voineet laittaa utta asfalttia. nyt tos on tollai kunnon töyssyt.

Rage mode osa kaksisataatuhatta

mä  tiesin että faijalle meno oli huono idea. mä aavistin sen jo torstai iltana, ja varmistuin siitä perjantaina koulussa. mä tunsin, miten mulla kiehu. mun veri poltti mun suonissa kun mä jo ajettelinkin tätä kauheeta menoa.

sitä, miten toi pentu huutais mun korvan juuressa, potkis mun konetta, hakkais mua ja repis mun vaatteita, kerjäis huomiota, pitäis mut poissa koneelta koko päivän. sitä, miten mun tuleva mutsipuoli piilovittuilis mun tyylistä, mustamaalais mua ja muita meidän tyyliä edustavia henkilöitä noille kakaroille. N viel menee, koska se on alle vuoden. se on vasta vauva, eikä se ymmärrä.

oikeastaan aika sulonen, niin kauan kuhan ei kirju mun korvanjuuressa.

mutta TOI PENTU ON NIIN VITUN RAIVOSTUTTAVA. se ei usko että mua ei kiinnosta leikkiä sen kanssa. eikä sitä, että vittu jos en vastaa sille, mua ei kiinnsota puhua sille. ja jos huutaa ja komentelee ni en varmana kiinnitä huomiotani siihen. nytkin se tuli tohon ja yritti komentaa mut näyttää miten helmitaulua käytetään. se huus mun korvaan, ja toisti samaa lausetta miljoona kertaa VAIKKA mä sanoin, etten osaa, ni en näytä. voi PERKELE.

autossa kun oltiin, toi kakara yritti estää mua kuuntelemasta musiikkia. voi jumalauta, mikä mulkaisu tolt tulvealta mutsipuolelta tuli kunmä ärähdin kakaralalle, joka läpsii mua käsivarteen ja hokee mun nimeä. ei vittu mulla kiehuu yli, ja reippaasti.

Mua raivostuttaa, harvinaisen paljon.

tää ilmiö tulee koulussakin todella helpolla. monta kertaa päivässä mä puren hammasta. en pysy edes laskuissa kuinka monta kertaa mun pitää vetää syvään henkeä, etten mä liiaksi ala rähisemään hyville tyypeille.

Joskus, mä en vaan pysty siihen. ja sillon mä pyrin olemaan mahdollisimman hiljaa ja vetäytymään, ihan vain muiden mielenrauhan säästämiseksi.

Mun mutsi ehdottimulle terapiaa. psykologia. mä kilahin sillä sekunnilla.

joillakin ne auttaa, mutta jokainen solu mussa on niitä vastaan. niitten lokerointia, sitä kuinka ne kirjojen perusteella tekee johtopäätöksiä ja julistaa että mun mielikuvistusta ois rajattava. sitä kuinka ne sanoo että mä olen täysin pipi. kaikkein eniten sitä että ne antaa jonkun kirjan tekstien perusteella diagnoosin mikä on vialla. vittu ne kirjan kirjottajat ei  oo koskaan tienny mistään mitään, ja sen perusteella ei psykologitkaan tiedä. ei mua saa yhteen lokeroon tungettua.

Me käytiin lauantai iltana lyhyel kävelyl. koska oli jo pimeetä. mä sain taas leikkiä kameralla, mutta ne kuvat jotka mä otin, jäi siihen kameraan. ehkä joku toinen kerta mä saan ne, ja laitan tänne.

Onneks mä pääsen tänään kotiin.

Aika on kuin jäätynyt paikalleen

mitä tapahtui maanantaina? - ei hajuakaan

Entä tiistaina? - ei kai mitään.. ryhmänohjaus!

keskiviikko - mä muistan menneeni kissankorvat päässä kouluun, kiitos halloween. ja paloharjoitus ja päästiin tuntia aikasemmin kotiin. mutta... hmm..?

tänään, multa tuntu menevän kaikki ohi. mä en muista kunnolla mitään. mä muistan että tätä tapahtu yläasteellakin, ajan jaksona jolloin en oikeasti muista mitään mistään mitä tapahtui koulussa. ELLEI se sitten satu olemaan pahoja... (pahoja) asioita. kuten ne kaikki sanat, ne tappouhkaukset, nyrkit.

mä huomasin, mun uskonnon ryhmässä mut aika lailla jätettiin taas kerran... aivan, jälleen ... ulkopuoliseksi. mutta toisaalta, jouduinkin siihen ryhmään jossa en yleensä ole.  mä kieltäydyn ajattelemasta negatiivisesti.. tai siis.. okei, ainahan mä olen negatiivinen ihminen, varsinkin kun se tulee muhun itteeni. mä taisin ehdottaa kaverille, että mennään pöydän alle nukkumaan. loppuje n lopuksi me "nukuttiin" keskellä koulun käytävää. ja kun tunti alko, tää hyyppä meni kuvisluokan pöydän alle nukkumaan. mun idea alunperin sekin - tosin...

Mä en nää mun tukihenkilöä varmaan 2 - 3 viikkoon, se kun menee aivokasvaimen leikkaukseen. sietäis kyl nähdä, kestänkö mä halkeammatta raivosta ennen sitä.

tyypit kyseli tätä mun blogi osotetta, mutta kun  mä vaa rageen tänne kaikkea paskaa ( aivan kaikesta mitä tapahtuu tai ei tapahdu ) ja puran pahaa oloani ja kiroan kaikkia (jep, jopa kavereitani tuolta ( mutta en nyt sentään nimiä käytä.) jotka saa mut hyppii sienille ( kyllä, SIENILLE )

mua ei oikeestaan ees haittaa, vaikka tällä blogilla ei olis yhtään lukukertaa ( tai sitä yhtä seuraajaa ja nyt yhtä kommenttia ) kuhan vaan saisin purettua tän kaiken negatiivisuuden tänne.

Mutta mä olen silti ihan kiitollinen, ja iloinen että edes joku seuraa. 

kuviksen maikka haluaa että tehdään veistos, jonkun tietyn veistäjän teoksen inspiroimana; no sitä saa mitä tilaa.

Tuttu logo kenties? tästä se lähtee

 Itse asissa, tätä veistosta mä olen jo pitkään, ennen jo lomia tehnyt, ja tällä hetkellä on kuivumassa, että sen voi polttaa. saa nähä, mitä tulee.

Jäljennös työ

Jostakin kumman syystä, mä olen aika tyytyväinen tohon.

ja näin btw, mun käden havaat - ne mitkä sotki kaikki paikat vereen ja jotka tuli lasinsiruista ja sun muista - on melkein täysin parantuneet. yllättävän nopeasti.

Galleria kierroksia viimeviikolta + ne hemmetin pippalot

Juu, eli siis me joudutitin kuvisluokan kanssa menemään galleia kierroksille, ja tottakai mulla on kaks kuvistuntia perkkäin, niin molemmilla pyörittiin kaupungilla. mä sain jotain kuvia, mutte en ole aikasemmin jaksanut tästäkään kirjottaa. ja juts nyt ei kyl muutenkaan jaksa innostaa.

Näiden hopea lasi hommeleiden sanottiin olevan käyttöesineitä... no siltä se näyttääki..

Jostain syystä mun suosikki.... vaikka kukaan muu ei vaikuttanu älyävän..

se on... öh.

taas näit dil--- siis käyttöesineitä.

Muurahisia.

Epämääräinen taulu

Mä' sain kyl paljon enemmänkin kuvia, mutta mun puhelin kamera on oikeasti tätä luokkaa, joten laitoin nyt vaan pari. itse asiassa viimosessa galleriaassa missä me oltiin,  mun kaveri onnistu poksauttamaan mäkkärin ilma pallon.. ne tyypit tykkäs hyvää, kun vielä soittivat rehtorillekin.

noh, luantaian oli ne vitun isot synttäribilee, jossa sain taas tapella faijapuolen kanssa.. se kun oikeasti näyttää häpeevän mun tyyliä. mikään asustus ei ollut hänen mieleen, ja josta tulikin sit fight..

niin vitun ihq loma

mul maistuu oma veri suussa.

ja mä oon ihan veressä.

miedän kämppä on veres.

täynnä lasisiruja.

.. ja mul on nälkä..

miks mun pitää olla tälläi paska..? miks mun pitää olla olemassa.. miksen mä voi olla niinku muut täysjärkiset ihmiset?

humdadidum

Huomatkaa mun luovuus otsikon kanssa.




hm, Jostain syystä mua naurattaa koko eilisen päivän lopetus. eräs tyyppi veti herneet nenäänsä, kun eräs vähän vanhempi kaverini nyysi hänen mountain dewinsä, ja joi siitä sekä vieläpä minä menin ja hörppäsin siitä samalla kun kiikutin sen takaisin omistajansa hoiviin.
siis, henkilö itse aina nyysii muilta ( minulta) ruokaa ( ja pepsi maxia ), väkisin pummii muttei sitten muille jaa.. ikinä.. hän itse asiassa vetää mykkäkouluun itsensä, jos hänelle ei anna juotavaa, oli kyseessä kuka tahansa.
kun sitten napautin häntä asiasta, että nyt hän tietää miltä se tuntuu, hän vain sanoi ettei hän ole koskaan ilman lupaa nyysinyt.

Miten voi pölliä luvan kanssa..?


No mä nään sitten loman jälkeen, kuinka pahasti tää henkilö oikeasti veti nokiinsa. 
ehkä mä saan lisättyä jtn kuviakin vielä...

Joskus sentään näin päin

Yleensä mä olen meidän perheestä se tekniikan ihme lapsi joka saa jotenkin säätämällä, aivan vahingossa tekniikan taas pelaamaan. mutta jostain syystä, meidän talouden kamera, joka oikeastaan kuuluu mutsille, ei tykkää musta.
siinä missä minä ehin jo koko canonin moskan haukkumaan pataluhdaksi, faija vilkasee, ottaa paristot helvettiin ( Jotka on muuten aivan täynnä, kokeiltu on.) ja hakee jostain akun joka, kas kummaa, käykin siihen.

tadaa, ja taas toimii.

no nyt ainakin saatan ottaa sen mukaan ouluun ( ja äiteelle ei toki kerrota ) ja ottaa kuvia siitä mun tulevasta veistoksesta. voisin nimittäin alkaa täyttää tätäkin blogia kaikella turhan päiväsellä shaissella vähän lisää.

mutta meidän poikapa se tykkää leikkiä. se ei mitään muuta haluis tehä, ku nukkua, olla paijattavana ja leikkiä. se on ihan ku minä; se ei haluu mennä ulos vesisateella, tai kun  liian kylmä ( tai kuuma ), se useimmiten jättää aamupalan väliin, ja haluis vaan koisaa lämpimän peiton alla, ärähtää ja näykkii jos siihen vähääkään sattuu tai se on uhattuna ja se karttaa tuntemattomia niin kauan kunnes se tietää että ne on hyviä tyyppejä! Siis ihan kun minä.
 sit se on viel hellyyden kipee. siis, oikeasti, meidän poika ois unelma poikaystävä mulle, jos se vaan olis ihminen. Se olis jopa pörrönen!

Tätä herraa kutsutaan Kukiksi, Alias Cookie - tai ihan vaan Pretty Boy. ja juu, laatu ja silleen.

Mä en vo uskoa, että mä pystyin kirjottamaan noin pitkän shaiba osuuden pelkästään yhestä kamerasta ja koirasta. Meidän koirista varmaan kaikkein kuvauksellisin on nimen omaan Kuki, toinen poika kun sitten edustaa tätä mun kamera-ujoa  puolta. kyllä siitäkin saa hyviä kuvia, jos niitä osaa ottaa ja sattuu just oikeeseen aikaan paikalle. Ja koska mä olen meidän perheessä se ainut joka näitä kuvia säännöllisesti napsii, eikä mulla ole näitä kahta ominaisuutta, voidaan päätellä onko suurinkaan osa niistä kuvista julkaisu kelvollisia.

Ziko Alias Zippo

 Kolmas, meidän veteraani. siitä on vielä vakeempi saada hyviä kuvia tolla meidän.. tai siis äidin kameralla, joka on muutenkin.. noh, canon, ja niiden pokkarit. ei sillä, etteikä tämä veteraani olis vanha ( no shit ) ja raihnanen, sairastaa epilepsiaa ja sen  turkkia ja silmiä on mahotonta pitää enää kunnolla yllä. se, jos sen vetää lyhyeks, mikä ei ole normaalia coccerille, vie pitää sen ihan ok kuosissa. mutta sen turkkin kirhartuvuus muistuttaa mua mun hiuksista. Nimenä menee Tessu.

Laatu, kyllä.

Mä en tiedä miks päätin tehä toisen postauksen tänään, mutta luovuuden purkaus kai iski... tai.. en tiedä.


 

Mitä te siellä lukiossa teette?

"Hei Miten tällä traidattiin? mä en taas muista sitä."
"Hei miten toi on sulla ihan erilainen ku mulla?"
"siis tää kartta laajentu vast vähän aika sitten."

"taasko se pelaa sitä pokemoniaan?"
"Ei se, vaan ne. niitä on ny jo kolme.. okei, neljä jos se yks lasketaan gameboinsa kanssa." 

"Sit joku viel tulee kysyy et mitä me tääl oikeen tehään.."

Joo..
siis tota..
juu..
kyllä se on näin että ihmiset.. ne pelaa DS konsoleillaa pokemonia, jopa kesken tuntien. tulee vähän jännä olo. siis,viikonloppu jotenkin rauhotti mua, ei paljoa mutta vähän kuitenkin. jostain syystä, nää yhet oikeasti pelaa pokemonia, mä en tiedä miksi. ehkä ne tykkää siitä, tai jotain. no ihan hyvä, että ne keskittyy johonki muuhun. saanpahan rauhassa erkaantua muusta kansasta, hakeutua lähimmälle koneelle säätämään.
ihan kun tänäänkin, kuviksen tunnilla. okei on edelleen kuvis tunti.. 
kuvisope jopa tuli kettuilemaan ja käskee mut pois.. mut ihan sama, välkät on kivoja.

pitäis kestää viel tää viikko, sit ois loma. mä en nyt ees tunnu pysty suoltaa tekstiä tänne, tai pitää sitä järkevänä. tää teksti on varmaan turhin päivitys koko tän blogin historiassa..

ehkä mä otan huomenna PSP'n mukaani..

"Jes! mä sain sen!" - sanoi pokemon friikki numero yksi kun kuvia tulosti.

rage mode

Jostain syystä musta tuntuu ettei ihmsiet ymärrä sanaa ei, tai käsitettä totaali kieltäytyminen.

Mä reputin filosofian, okei, ehkä mä oisin voinut lukea siihen kokeeseen paremmin, jos mulla olis ollut se värikalvo juttu hommeli kotona, mutta kun ei ollut. tiedettekö, että kun teksti on kirjoittu suunnilleen tälläisen kokokoisella kirjaimisella, lukihäiriön kanssa sitä on kiva lukea, etenkin kun filosofia on hyvin teoria painoitteista ja teksti on sellaista helvetin pieneen tilaan (kirja oli kokoa postikortti) ahdettua pränttiä, ei siitä tahdo saada selvää.

Okei, mitä sitten vaikka reputinkin ainoan filosofin kurssin? no, enhän mä siitä ruikutakkaan, mutta kun siitä ettei ihmiset, varsinkaan eräs kaverini ymmärrä sanaai ei. En ole menossa uusinta kokeeseen. piste. that's it. case is closed. FINITO. mutta ei, olen saanu selittää saman asian kymmenen kertaa ainakin tälle henkilö etten ole menossa koska en pääsisi siitäkään lävitse, eikä mulla ole kirjaakaan enää. Sitten tämä henkil vetää NOKKIINSA kun viimein tiuskin tyypille asiaa. minkäs teet kun tyyppi tule enaamn eteen; "Niin sit saatkin saman open hmhmm? mitäs sitten teet hmhhmm?" sillä raivostuttavalla, naama virneessä ja silmät kierossa tyylissään muutaman sentin päässä mun kuontalosta.

mutta kaikkein ärsyttävintä tässä oli se, että tyyppi kysy vielä tänäänkin asiasta! 

"Oletko sä sinne uusinta ko--"

"No EN OLE"

ja johon tyyppi sitten tiuskaisi takaisin että ei sitten. kaikuipa sitten kuuroille korville vittuiluni, siitä että ärsyttää kun pitää miljoona kertaa selittäää sama asia samalle henkilölle, perkele.

ei sillä, ettenkö olisi ihnasti tiistaina ja keskiviikko aamuna taistellut asiasta jopa oman äitini kanssa. voidaan siis sanoa, että eilispäiväni meni muutenkin penkin alle. loppu päivän pyrinkin sitten pitämään turpani kiinni, ja vetäydyin omiin oloihini, etten raivostuttaisi kaikkia kavereitani.

mutta se olotila eilisen jälkeen oli ihana. teki mieli oikeasti mennä ja ampua joku. sytyttää tuleen, viiltää käsivrret, hakata päätään seinään tai jotain. ihan vain edes jotain!

tähän kaikkeen vaikuttaa vielä se ettei se motivaatio ole vielkäkään korkealla, joten kuvitelkaa miltä tuntuu mennä kouluun ja yrittää olla halkeamatta raivosta..

j

oh snap.

Okei, 

mä en ehkä ole jaksanut tai löytänyt aikaa tänne. mulla käy näin usein, alotan jotain mutta pitkäkestoiset asiat ei vaan ole mitenkään mun erikois alaa. eikä liiemmin kirjottaminen, ainakaan oikein kirjotus.  kuukaudes on nyt ehtiny sit jo tapahtuu, ei hirveemmin mitään, mutta ei sillä, etteikö mitään olis  tapahtunut.

tuolla on ihmisiä yhä jotk akattoo pahasti mun kaltasta failia ihmistä jonka ulkonäkö ei ole lähellekään edes kasia. tai sit nää lahtelaiset on oikeesti ikärasisteja? en tiedä.

on yks porukka, jossa on yks mun tuttu. joskus mä menen siihen, puhun sen mun tutun kanssa, ja tää sen ympärillä olevat kaverit menee hiljasiks, tai sit jos jotenkin ajaudun mukaan keskusteluun, ne vittulee joko suoraan tai ei. yks jopa sanoi mua apaattiseksi kasaksi paskaa. ei sillä, EHKEI se meinanu tätä nyt ihan sillä tavalla miten se vihlas? mut mistä sen tietää. en mä ole sen jälkeen varmaan 3 viikkoon edes moikannut tätä mun tuttua.

katon vaan pois päin, yleensä alas ja olen kuuntelevani musiikkia.

jostain syystä, meidän ryhmänvalvoja laitto meidän työt seinille ja käytävään. jopa mun, ja sitä mä en käsitä. ei ne nyt niin hienoja ole että esitellä pitää. ja nyt mä en sit saa niitä pois ennekun maraskuun lopussa.

mutta liikka loppu. se loppu. ei enää niitä paskaa jauhavia lissuja, muuta kun ehkä jossain kursseissa me joudutaan viel sietää toisiamme. oooh, the salvation.

ja tiedän että posse mun ympärillä joko ignooraa mut tai sit niitä ei vaan voi vähempää kiinnostaa mitä puhun. tai sit ne ei vaan oikeesti kuule mua. se kyl ois jo ihme.. en mä niin hiljanen ole, päinvastoin. mut joka tapauksessa, musta tuntuu että ärsytän ihmisiä koko ajan. ihan ku oisin joku verta imevä iilimato. Ja mun äiti nirhais mut jos sais kuulla, miten mä taas vaihteeks puhun ittestäni. taino, miten mä kuvaan itteäni. 

"ei jaksa liikuttaa läskejä."

peilejä mun on mieli tehny hajottaa koko kuukauden ajan, eikä kunnolla jaksa meikatakkaan, kun mitä se hyödyttäis? muutenki tuntuu et meikkaamine on yliarvostettua, mutta kun mun omasta mielestäni mä olen sata kertaa nätimpi kun on meikit naamassa, kun ilman. mut sehän on vaan illuusiota..

 eikö?

koeviikot ja uus jakso; en mä reputtanu ku yhen kurssin, enkä todellakaan mene filosofian uusitakokeeseen, pääsisin siit viel huonommin lävitte.mieluummin uusin koko kurssin kolmosvuonna. nyt mä keskityn matikakan ja ruottiin. Ruottista mä sentään pääsin just ja just, armosta, läpi.

Hissa, okei, en ees pelänny sen puolesta ^^

se numero piristi päivää.

harmi vaan, että mun motivaatio on yhä alhaalla ja on vaikee päästä ylös sängystä joka ikinen päivä, onneks toi syysloma on tos ihan nurkan takana. Mä en ees tiedä, miks ei jaksais, ja mikä painaa.. mut en minnekään lukiopsykologille ole menossa, sen nähtyäni kerran, muistin miks vihaan niitä. Psykologian kurssista tulee mielenkiintonen khyl.


Huomasimpa tässä että yksi henkilö jopa lukee näitä epämääräsiä täysin turhanpäiväsiä näpätyksiä.  ;D

welcome to the hell.. again

Okei,

eilen, liikkatunti oli jotain hirveetä. en mä voi mitään et mun ranteet tai nilkat ei anna mun pelaa säbää täysillä.
ei sillä, että olis ollut ihan sama olisinki ees koittanu olla mukana, kun ne jostain syystä ne pitää mua ihan daijuna ja paskana, joten pelaavat keskenään jättävät mut joukkuepeleis ulkopuolelle.
mut pitääkö sitä sitten sillä pallolla ja mailalla hakata, sit puhua kovaan ääneen paskaa ja dissata kuntiksella kun seison oven toisen puolen?
vittu mitä paskaa.

Motivaatio = 1

Jotenkin mulla on energiat matalalla.

pari päivää koulussa on menny nyt ihan vaan hiljaa olemiseen.

okei, mä sain tyyppejä ympärilleni, en tiedä tasan et miks. yks niist on kyl  mun lapsuuden kaveri ( joka ei koskaan tehnyt asialle mitään, kun mua kivitettiin)

sen kaveri, no se on kans ihan kiva. sil on vissiin kaksoiskansalaisuus tai jotain.

kolmas on sellanen, jonka pysäytin käytävällä kun näin sen laukussa kuvan tutusta hahmosta.

neljäs, tyyppi joka tykkää samasta bändistä, on pitkä, ja vähä tällänen saman tyylinen ko minä.

viides, joka tykkää kanssa Black Veil Bridesista.

ja sit tiety se yks joka haki mun kanssa tonne linjal.

me olllaan nää about kolme viikkoa vaan chillattu, pietty hauskaa ja niin sanotusti hiukan riehuttu tuol. meillä menee lujaaa, ja on meillä hauskaa.

mullakin  olis, mut mua ahistaa. siks istun nykyään hiljaa ja kuuntelen musiikkia, näytän kuulemma alakuloselta, mut hoen niille vaan "Väsyttää, ei muuta." vaik oikeesti tekis mieli juosta pois koko rakennuksesta. aamuisin on vaikee nnousta ylös, motivaatioo ei ole. mä meen edelleen tonne Saksan tuntien ja muutaman hyvän ihmisen vuoks. vähän aikaa niiden kanssa riehumista saa mut unohtaa mun synkät ajatukset. mut heti kun rauhottuu... ne iskee taas kiinni.