Déja vú christmast

Viime päivien tapahtumia on hankala tajuta ihan kokonaan. Mitään ei oikeastaan ole tapahtunut, tai sitten on mutta kun olen viettänyt kaiken aikani - siis myös sen joka olisi pitänyt käyttää Maantiedon kokeeseen lukemiseen - koneella oloon.

mutta ahdistavat asiat, hävettävät menneet jutut, menneisyys tunkee koko ajan pääkoppaan. ne saavat mut taas älisemään outoja ja pahoja asioita sekä kysymään itseltäni niitä kuin puhuisin ulkopuolisien näkökulmasta.

 

 " haluutsä vaan kuolla pois?" "kuole." "unohda" "kusipää" "haluun kuolla, nyt."

 

Mä istun sängylläni päivät pitkät ja vain olen ja dataan.
Yritin kuitenkin, ja hain Yukiconiin työvoimaksi, kuitenkaan sinne pääsemättä. Pessimisti kun olen, osasin jo varautua hyvissä ajoin kieltävään vastaukseen. silti tunsin huonommuutta siitä. joka tapaukessa hampaiden poistojen ja suomen samperin laman takia, ihan tyytyväinen tähän. vähemmän stressiä siitäkin.

yritin, ja lähdin vanhempieni kanssa eilen jouluostoksille vaikka inhoan joulua, mainoksia ja lauluja siitä. vain sen takia siis, että joulusta on tehty niin kaupallinen, että siitä ahdisdutaan meillä länsimaissa jo kuukautta ennen itse Joulukuuta - ja kun Joulukuu sitten vihdoin tulee, sitten se hullunmylly vasta alkaakin. perinteisiin lähiruokakauppaan et voi mennä ilman että ensimmäinen asia jonkä näet, on joulukoristeet ja ensimmäinen asia minkä kuulet on suomalaiset loppuun kuluneet iskelmävinkujien joululaulut.paitsi nyt kun on Vain Elämää ( sekin mielestäni yhtä turha tv-ohjelma kuin kaikki muutkin telkasta tulevat ohjelmat ja sen lisäksi suomalainen.) niin niitten tyyppien covereita soi joka himputin kolossa
.
Ja ne jouluateriat suvun seurassa, ja se kun herrasväen kakarat saavat kaikkea aivan turhaa krääsää, jolla ne ei edes tee mitään. pistävät pölyttymään jonnekkin nurkkaan muiden muovilootien seuraan. sitten ne tulee ja leuhkii sillä turhalla kamalla, kun heille ostetaan, kun heillä on rahaa ja sinä köyhän lapsi, sait vain pätkis patukan.
tosi asiassa ihmiset eivät enää osaa ostaa minulle mitään, kun en kuitenkaan pidä heidän mielestään minulle sopivista lahjoista kun en ole samanlainen kuin muut. useimmiten pyydän lahjani suoraan rahana.

taisin oikeastaan viime vuonna valittaa aivan samasta, eikö näin?

Mutta tällä kertaa kannatti kestää ylitsetursuavat joululaulut ja ne kirotut koristeet. Sain aikaisemmin äitini ostamaan minulle nestemäisien mustepullojen lajitelman, ja eilen Isäpuoleni sitten meni ja susotui ostamaan iki ihanan Assasin's Creed Blag flag pelin sekä kahdeksan ( 8 ) litraa Pepsi Maxia.
tämän lisäksi hän vei koko  porukan Rossoon syömään, ja pakko myöntää - hyvää oli.
ruuasta puheen ollen, mun jouluateria tulee koostumaan pekinging ankasta/hanhesta.

Huomenna voin nukkua yllättäin pitkänä knu aamun kuvis tunti on peruttu, eli voin rauhassa pelata, ja ehkä siinä sivussa vilkaista sitä maantietoakin.
ja jos pystyisin näin pysymään poissa teristä.

Back again, with the dark cloud

menkat, kivut, päätä särkee, väsyttää ja on pitkiä päiviä, perseelleen menevä matikka..

tarvitseeko tässä nyt sitten enää mitään sanoakkaan?


eilen iski taas sellainen, yhtä äkkinen fiilis että nyt terät esiin. ei, en. 
sen sijaan aloin puolivahingossa leikkaamaan hiuksiani. ei olisi pitänyt, heti tuli kuittia koulussa: " k-poppari"
huono olla taas mutta pistän menkkojen ja särkylääkkeiden piikkiin.

stressaa.
oksettaa.
läski.

darkened thoughts

Viime päivinä mä olen taas miettinyt, kuinka paska mä olen.
itse asiassa sekin johtunee siitä, etten mä ole kyennyt olemaan kavereideni kanssa.
Oikeastaan se tuntuu siltä, ettei niitä kiinnosta olla mun kanssa.

viesteihin ei vastata, vaikka ne käsittelis meidän kuviksen projekteja - kuten sitä taidehistorian esitelmää, jossa mä olen tehnyt lähes kaiken työn, kun kerran A pelaa vaan uutta pokemoniaan ja I joutui tekemään hänen osansa; oikolukemisen.
mua ei ole infottu asioiden etenemisestä ( eikä sen puoleen mistään muustakaan ) ja sain vasta eilen tietää, etteivät nuo kaksi tahdo mikäänlaista powerpoint tukea esityksen taustalle.
ja siis jälleen, tein turhaa työtä,  ja menetin yöunieni laaadun. kiitos. vitusti.
toinen on se, että yleensä me odotetaan jotakuta ennen kun mennään syömään, koska mennään yhdessä. no nyt on eri puheet. kolmikko joko menee keskenään tai I ja T istuvat ruokalassa jo kun sinne pääsen. aloin menemään sinne suoraan itsekkin - kuhan tajusin että vartin odottelulla ei ole enää järkeä.
no tietysti nuo ihmiset istuvat pöydissä joissa minulle ei ole tilaa. 
kaiken tuon lisäksi, tuo kolmikko hengaa enää vain keskenään. näin ne eilen, nopeasti kun metsästin mantsan tunnin jälkeen vessaa, ja olin kauhealla kiireellä menossa vartin yli bussiin koska mulle oli tungettu RÖNTGEN aika siinä kunnassa missä asun.
A sano jotain muhun liittyen kun sitten kiisin niitten ohi.
en tiedä.
ei kiinnosta.

ja kaikki tuo, ynnä muu paska mikä pyörii mun päässä on luoneet mulle sen kuvan, ettei mun kanssa haluta olla. että ne välttelee mua - enkä yhtään ihmetteliskään jos oisin oikeessa.
tuskin, kohta joku teistä kuitenkin hyökkää ja sanoo, että mulla on vaan teini angsti päällä. mulla mikään ole vinksallaan.

...eikyllä varmaan olekkaan. "voisihan ne asiat pahemminkin olla." "jollain toisella asiat on pahemmin, älä valita." - toikin lausahdus on niin syvältä kun sitä oikeasti miettii. kuinka alas pitää vajota, että saa valittaa?

rajoittunutta elämää

Tajusinpa sitten tänään, kuinka paljon mulla kuluu energiaa yhestä päivästä selviämiseen. mä myös ymmärsin, että mun elämä on saatanan rajoittunutta. ahdistusta, esiitnymis kammoa, elämisen pelkoa, puhumisen välttelyä.

tänäänkin seisoin puolenkuunpelien ulkopuolella kymmenen minuuttia ennen kun menin uudestaan sisälle sinne, kun kaveri pisti etsimään toiselle kaverille syntymäpäivä lahjaa, pokemon kortteja. 
senkin kymenen minuuttia kulutin siihen että mietin miten selviäisin tilanteesta kysymättä apua keneltäkään randomilta. loppujen lopuksi jouduin sönköttämään sille myyjälle jtn. oli ihan vitun huono olo, ja nyt hävettää niiiiiin perkeleesti.

mun teki mieli vetää taas terillä kädet auki. tunnila, kesken kaiken itse asiassa tökin ihoani siihen malliin. ja nyt vaan yritän pysyä laukustani kaukana, sakset on jossai piilossa ja niin edeleen.

ei helvetti, mä en kohta enää jaksa tätä...

Still here

Onko se nyt mikään ihmekkään, jos musta ei yhtä äkkiä kuulukkaan mitään?
ei, en mä ole veiviäni heittänyt, mutta mä vaan kirjoitan silloin kun siltä tuntuu; ja ottaen huomioon että eipähän näitä "huomionhakuisiapaskojaraapustuksia" oikeastaan lue kukaan, paitsi mainostussivut venäjältä.

Terät jäi taas pois, mutta kummittelee yhä mun mielen perukoilla.
jäin kiinni arvista, I'lle, joka hieroo aina sillon tällöin hartioita ja käsiä siinä samalla. I ei sanonut mitään, mutta tiesin tyttösen tunnustelevan niitä sormenpäillään.
aloin taas syömään ja juomaan kaikkea epäterveellistä paskaa sen sijaan.
en jaksa lukiota, mutta pakko puskea läpi.
pelkään amista, jonne aattelin hakeutua seuraavaksi. amis = just ylä-asteelta päässeitä penikoita.

Torstaina oli vähän rage päivä, vitukseen kamaa kannettavana ja sitten piti vielä juustokakku saada ehjänä mäntsälään. onnistuttiin sitten lopulta, ja kyllä huomas perjantaina että habat oli hellinä.

Kyseessähän oli sitten A'n synttärit.

A'n koira näytti tykkäävän I'n polvista, joita Viki nuoleskeli ihan koko ajan. oli varmaan suurtakin herkkua.

Tollanen suloinen karvapallo

Sen lisäksi kuvasin taas auringon laskuja, ja ehdin jopa sen aamu usvan mitä on nyt esiintynyt ympäri suomea, saamaan kuvattua.

kuvien täytteinen viikko on ollut.

Tänään oli sitten serkkupoikien synttärit. ihmisiä, liikaa ihmisiä. onneksi me lähdettiin sieltä nopeaan, pientä ahdistusta alkoi pukkamaan.

en tunnu saavan oikein mitään järkevää selitettyä, ei ole mitään järkevää selitettävää. 

paha olo.

huono olo.

mitätön olo.

ja eilen vielä ajattelin " Life's good. " - ja vain sen takia, että kuvittelin olevani taas yhdessä viidennen maailmani hahmojen kanssa kävelemässä, ja että joku oikeasti tukisi, oikeasti tajuaisi, oikeasti välittäisi. 

tänään todellisuus iskee taas happamalla haarukallaan. tahdon pois.

lankesin ansaan pahimpaan

Purin ahdistutani viiltelyllä. taas.


mua oksettaa, ja hävettää että sorruin taas teriin.  mutta koko edellinen viikko oli odottamattoman raskas. kaikki se sosiaaline paine, ne uudet ihmiset ja ne vanhat.
ne oppiaineet, ruotsi etenkin. 

mutta tänään unohdin ruokailussa hihat ylös kun astelin pöytään. mä en ole varma, mutta musta tuntuu että A näki jotain mitä sen ei olis pitänyt. jokatapauksessa, mä inhoan itseäni tän takia jälleen kerran.
mä en muista oliko mun viimesin kerta kasilla. 
oon ihan paska ihminen.

dundundudnuuun

Näyttää siltä, kerrankin, että mä panikoin ekasta päivästä ihan turhaan. huomsiesta voi tulla kaaos kyllä, mutta sen näkee sitten.
ja kyllä mua vieläkin ahdistaa, ja nyt on nälkä...

http://31.media.tumblr.com/tumblr_m2d2r6nvIs1qdj0hbo1_500.jpg

we meet again, school.

 

Viikon päästä alkaa koulut jälleen Lahden seudulla.

mä en osaa päättää, mitä mieltä mä olen. Tavallaan, mä en haluaisi mennä sinne takaisin, kun ahdistaa, polvissa tuntuu heikolta. Tänään, kun käytiin äidin kanssa  koululla täyttämässä koulumatkatuki hakemus - tai siis äiti heitti ja jäi autoon odottelemaan. siinä kun näppäilin kanslian numeroa puhelimeen että tulisivat avaamaan oven, mä tunsin kuinka mun sydän jyskytti mun rintakehässä, normaalia nopeempana. mä jopa tärisin. mietin siinä että miksi mä taas reagoin näin, enhän mä mene muuta kun lapun täyttämään? mutta mä olen aina inhonnut puhelimeen puhumista, tai ylipäätään muille puhumista. se meni ohi, mutta jätti kylman tunteen vatsan pohjalle.

nyt mä vaan mietin että miten toi ens vuos tulee menemään, miten mä käsittelen sen yhen jätkän, jonka kanssa mä en halua olla tekemisissä, miten mä kohtaan kaverini, miten mä luistan pois " oi mä tein sitä ja tätä kesällä ja kävin roodoksella etcetera etcetera etcetera " keskustelun, jaksanko mä pitää taas lukuvuoden itteäni kasassa ja hymyillä vaikka tekisi mieli viiltää? Mutta samalla, mä oikeastaan haluan mennä takaisin. ei tarttisi istua täällä, koneen ääressä ypöyksin 24/7 - mun on pakko tunkea itteni tonne sosiaaliseen maailmaan, mun pakko astua pois mukavuusaluelta ja vallattava lisää elinympäristöä - mä joudun kohta muuttamaan omilleni, enkä mä ole valmis.

 

lights out!

Tulin tuossa eilen yöllä, neljän jälkeen posauttaneeksi lopullisesti kattolamppuni, ja nyt sitten elelen pimeydessä.
mulla ei ole nälkä, unohdin soittaa omalle lekurille varatakseni ajan tikkien poistoon ja vedän jäätelöä ruuan sijaan. *niinkuin aina kesällä*
yritän saada jostain rahaa kirjoihin, ja bussikorttiin ja stressaan edelleen että mikä opäivä alkaa koulu.

outojen tapahtumien listaa #2

Uni ei edelleenkään tule, nykyään ei ole väliä edes missä vaiheessa aurinko nousee - nukahdan sitten joskus jos nukahdan ollenkaan. välillä huomaa että on ollut sellaisessa transissa, että tuntee ettei ole nukkunut, muttei muista mitään parin tunnin ajalta - viimeisimmän kerran on tullut kelloa katsottua vaikka kahdeksan aikoihin ja sueraava onkin jo kymmeneltä.
tuosta huolimatta 
on mulle muutakin sattunut. kuten eräänä iltana, oiskoha ollut tiistaina  - unettoman yön jälkeen - tuli sählättyä. itseasiassa jopa sen verran että joutuiivat terveyskeskuksess alaittamaan kaksi tikkiä pohkeen syrjään.

ainahan sitä koulussa sanottiin, ettei saksilla saa leikkiä tai juosta ne kädessä. 
tässä tapauksessa tosin, nousin istumaan paremmin epämukavasta asennosta ja wham, tulinpahan puukottaneeksi itseäni pohkeeseen.
Hauskinta asiassa toki on se, ettei kipua tuntunut - tai ehkä sen ois pitänyt sattua mutta kiitos adrenaliinin joka veti pään turraks, sai hien nousemaan pintaan ja muutenkin päässä soimaan / pyörryttämään.
ja vertakin olisi kuulemma pitänyt vuotaa enemmän kuin mitä se vuosi..
antoivat sitten vielä jäykkäkouristus rokotteen - jonka jälkene käsi onkin ollut kipeä, ja seuraavana aamuna tilalla oli järjettömän kokoinen paise joka oli kuuma kuin pätsi, kutisi ja sattui samaan aikaan. siinä se paise on edelleen, ja laajenee vaan..

sen lisäksi tunteet heittelee edestakaisin asteikolla yhdestä kymmeneen ja välillä näyttää käyvän pakkasenkin puolella. milloin on yksinäinen, turha ja hyödytön olo, millon taas ei tunne yhtään mitään tai on neutraali.
sain mä eilen itteni kirjastolle raahauduttua - siihen se sit jäikin. 
just nyt mulla on hervoton hedari - kofeiinin vieroitusoireita ja sun muita - pitäis varmaan vetää teetä tai jotain.

autopilot must go on....

autopilot

Päivärutiini:

 ~ 13 -14.00 herääminen kuumuuteen

  lopullinen sängystä ylös raahautuminen tapahtunee yleensä ~ 15.00 paikkeilla

 kone auki siinä samalla

"ai että ramasee, meniskö nukkumaan?" aika välillä 15.30 - 17.00

ruoka on joskus neljän aikoihin päivällä, kuitenkin yleensä ennen kuutta

 mahdolliset päiväunet ( kesto jotain 2 -3 tuntia )

Virkistyminen tapahtuu auringon laskun yhteydessä - joskus ysin pintaan.

kone/xbox/psp'n käyttöä siitä eteenpäin, aina pikkutunneille saakka

dundunduun, uni ei maita (OFC) mutta mennää nyt sängyn pohjalle kun käsketään - joskus yhden jälkeen yöllä.

lopullinen nukahtaminen / väsähtäminen, kunhan aurinko nousee.

herääminen puolenpäivän jälkeen.

mä en tiedä missä vaiheessa mun rytmi meni tähän.

joka tapauksessa, mulla ei ole intoa tehdä mitään erityistä -  en jaksa mitään, ja kun ulkona paistaa aurinko ( paitsi harvoin kun tulee vettä ) vältän ulkoilmaa kuin ruttoa. helpoin tapa on nukkua. en mä ees tiedä mitä tekisin - siis mitään järkevää

 lenkille olis hinkua sillon tällön mutta siinäkin on pulma. se hinku iskee yleensä ilalla, joskus ennen kahtatoista tai vastaavaa. tiedän kokemuksesta että porukat laskee alleen / tukehtuu kahviinsa jos sanon meneväni lenkille ennen/jälkeen keskiyön.

eikä mulla ole mitään erityistä kerrottavaakaan, ainakaan siis sellaista että nyt se ja se aiheutti mulle huonon olon / ranteet auki / uusia arpia / nyyhky fiiliksiä. tällä kertaa.

sen sijaan valitan, että kuluneen viikon aikana olen kirjaimellisesti siis todellakin kirjaimellisesti  posauttanut kaksi eloktronista laitetta. ensin, tiistaina meni leivänpaahdin, isku sähköpallon ilmaan samalla kun nosti leivät paahtumasta. ja tottakai sulakkeet meni siinä samalla.

sitten eil--- viime yönä, keskiyön jälkeen laitoin oman huoneeni valoja päälle - poks, ja kas kummaa, lamppu lentää valaisimesta kuin rakentinheittimestä seinään - kaikki sähköt menee mun huoneesta siinä samalla. 

nyt sitten mietin, minkä räjäytän seuraavaksi.. -.-'

sen lisäksi telvisio ei oikein tunnu löytävän signaalia tietyillä kanavilla, ( mun kääntäminä useimmiten ) koneet lagiintuu ja toimii todella hitaasti mun käyttämänä. 

mitäköhän helvettiä tää taas on...

niinjoo, enkä mä ollenkaa stressaa siitä että mikä päivä ja monen aikaan sinne kouluun pitää takasin mennä >(

jotain rutiinista poikkeavaa

Tuli yllättäen vietettyä ihan decent päivä Lahdessa I'n ja A'n kanssa. näin lähes extemporeeltaan tuli maanantaina 'kutsu' A'lta että mitenkäs ois, kävisikö. no kyydin kun sai sinne järkättyä ja takasin niin mut löyti tänään puol ykstoista lahen keskustasta Trio'n alakerran penkiltä pelaamassa psp'tä puoli kahteen toista kunnes sitten I onnistui valumaan paikalle. 
niin joo, ja mulla oli aivan karseat menkkakivut.

ostin jopa jotain, mutta en muista mitä kaikkea me säädettiin kolmestaan. Puolenkuunpeleissä tuli käytyä, fantasiapelit vilkastiin - ja A varas itteleen lisää Ghost in the shell'iä. ja osti lisää mangaa. jälleen.
minä joka olen jo pitkään katselltu sillä silmällä et jos löytyisi jotain Kettu/susi aiheisia koruja en  monen kaupan jälkeen onnsiutnut löytämään yhtään mitään ostamisen arvoista kettu korua, päädyin lopulta hankkimaan itselleni pronssisen susisormuksen. ja uni siepparin.
harvemmin mä oikeasti tuhlaan.
 kai mä jotenkin alitajuntaisesti 'palkitsin itseni siitä' etten tuntenut oloani ahdistuneeksi ennen/aikana/jälkeen ( tai no, ehkä nyt hiukan) tuota tapahtumaa. 
ja onhan tuo nyt todella suuri muutos rutiiniin, jota mä olen deusconin päättymisetä ähtien pitänyt yllä - nukkumista suurin osa päivästä ja loput vietetään koneella tavalla tai toisella ehkä jotain sillon tällön syöden samalla kun kärsitään ahdistuksesta tai jostain muust hyvin rasittavasti tunteesta joka ei ole iloinen ja pirteä. (that would be a first)
ehkä se myös johtuu osittain siitä, että mä en taas vaihteeksi ole ollut ihan sinut tän todellisuuden kanssa - on tullut vietettyä lähes jokainen tunti vuorokaudesta johonkin toiseen paikkaan uppoutuneena - tai lukenut kirjaa/nukkunut/pelannut. pitkästä aikaa psp tuli kaivettua esiin ja akku ladattua - Final fantasy Dissidia duocedimia en toki löytänyt mutta sisästä löyti KH Birth by sleep, ja sitä sitten on tullut naputettua. ja hinku saada DSi on kasvanut.... ( nimenomaan DSi, 3DS is too expensive.)

jep, koko postaus tuntuu olevan aivan eri ihmisen kirjoittama, en jotenkin tunnista koko tekstiä, onko tämä oikeasti mun  kirjoittama?  mutta ehkä tälläinen vähän ei niin synkkä postaus on vaihteeksi ihan hyvä, kun katsahtaa historiaa - etenkin niitä aivan vanhimpia sieltä.

ai juu, I ja A oli vähän meikki ostoksilla. karseeta säätöä sekin :D

Myyjä sano huskyksi, johon minä " näyttää han tarpeeks sudelta mulle"

KYLLÄ, lisää tätä, heti LOTR'sien perään.

he, eurolla kun sai värit.

............... mun feminiinen puoli heräs ku oli vain pari euroa.

My new love. Harmi, ettei saanut tätä hopeisena.

uudet kuulokkeet risojen tilalle. ei nää nyt niin hyvät olleet, kun kolme euroa oli vaan.

ketun metsästyksen tulos = todella randomit korvakorut joilla ei ole mitään tekemistä kettujen kanssa.

ohshitoshit

tja, today's the day.

mä yritän olla sekoomatta pelosta. mä tiedän että ton jälkeen mä en halua edes nähdä sitä tyyppiä. en mä halua alkaa sen kanssa mitään säätöä vetämään,en mistään hinnasta. jos se ylipäätään on oikeasti kinostunut, tunteet jää ykspuolisiks. mä en tiedä minkä HELVETIN takia min myönnyin tähän.

I have a natural curiousity.. (tabu..)


  

le wedding

hm. mä jouduin mennä eilen serkkuni häihin.  mä en keksi mitään kirjotettavaa. mulla särki päätä ja ahdisti. ne ihmiset, niitä oli paljon. ei siis jumalattomakseen, mutta mulle niiitä oli paljon. ja tietysti serkkupoika sitten sanoi että min tulen olemaan seuraava - johon ihan pokalla vetäsin että mistäs se tietää et oonko mä hetero. ( krhm.. bisexual)

taas tätä

Mä yritin taas fooruumiroolipelaa - mutta jäinpähän taas ulkopuoliseksi. joko mun hahmoissa on vikaa, tai sitten klikeillä on joku ongelma.
mua väsyttää, mutta en halua nukkumaan.
mä en halua.
mulla on huono olo ja jälleen kerran inhottaa ettei mullaole ketään tarpekais luotettavaa ( oman mittapuuni mukaan ) ihmistä jolle avautua.

ohi on

sinne se meni. joku viikko sitten.
mä en oikeen muista mitään, muutakun että tuli tavattua uusia ihmisiä. ja mua hävettää jälleen kerran.
kyl mä jotain kuviakin sain, mutten vieläkään tarpeeksi että voisin tehdä videota. 

tänään se alkaa

mun fiilikset .... tosin... astetta voimaakkaampina. lievästi sanottuna oksettaa.


(Rindou teki ton videon)

heikottaa

mulla on aina vaan huonompi olo, mitä lähemmäs coni tulee. mun mahassa heittää enkä mä tunne mun polvia. mä olen koittanu keksiä kaiken maailman korvike tekemistä - siivoamista, pelaamista, valokuvaamista ja lenkkeilyä ettei mun tartttis ajatella, tai ettei mulla olis aikaa tai tilaa ajatella. paskat se mitään auta.
mua painostetaan cossaamaan sitä mitä cossasin frostbitissa talvella - mutta en mä vaan pysty - ajattelen ihan liikaa vatsamakkaroitani, pullanaamaani.....
yh..
istun taas hiljaa yksikseni ( ehkä kaveri joka on ajoittain paikalla raahaa mua ympäriinsä mutta sekin juoksee ne paneelin ja pajat läpi.) tällä kertaa mä pyrin saamaan ainakin kahenminuutin mittasen videon. ... tai ainakin pari kuvaa kavereista. en mä tiedä - meen sinne täysin turhakkeeks.

desuuuu - NO.

Mä en tiedä mitä mä taas aattelin kun ostin sen desun lipun.

ei siis, ei siinä muuta, mutta mua vaan inhttaa näyttää naamaani niissä piireissä.
harvemmin siellä on ketään disattu päin naamaa, mutta jälkikäteen kyllä saattaa kuulla kaikkea paskaa esimerkiksi FB'ssä.
ja no, mä olen joutunut eräs desu 'pienimoisen' kiusauksen uhriksi - conissa. 
ja muutenkin kun siellä on tätä eliitti poopootta.

mutta ei, enimäkseen nyt häpeän frostin takia tätä conia. tiedän jo etukäteen, että kaveri joka on tulossa meille nyt keskiviikkona juoksentelee tapahtumat ja paneelit ja pajat läpi koko conin ajalta -  hällä cossi päällä, ittelläni ihan normi kuteet. no, minä poika se sitten tulen istuskelemaan yksin - jälleeeeeeen kerran jossakin nurkassa piilossa katseilta. enimäkseen tutuilta.

mä harkitsen etten mene edes tulevaan Traconiin, myyn sen lipun pois tai jotain.

no life again

ei mulla ole mitään kerrottavaa, kun en mä tee taaskaan mitään. istun koneella aamusta iltaan ja pelaan mmo peliä.
no life.
tänään mä sentään sain aikasiks käytyä kaupassa, ja otettua pari kuvaakin, olkookin taas taivaasta.

koska myrsky taivas on kaunis.

olen mä ollut ahdistunutkin. mä olen taas kerran harkinnut ammattilaisen apua, ihan vaan koska haluan selvittää, onko mulla masennusta vai ei ( siis, ammattilaisten mielestä ) mutta edelleen jankkaan, ettei ne tiedä mistään mitään.
mä mietin myös sitä  että miksi helvetissä se yk son kysynyt mua ulos. en edes tiedä miten siihen pitäis reagoida. ja että mua pelottaa.
O on kuitenkin lyönyt vetoa toisen O'n kanssa tai muiden luokkalaisten kanssa. tai sitten niillä on joku diili.
mua pelottaa antaa mahdollisuutta.
mua pelottaa että alan lämmetä.
mua pelottaa että se luulee jtn.
mua pelottaa että meidän välille kehkeytyy jtn.
mä pelkään päästää ketään lähelle. ainakaan... niin lähelle.

kesäloma alko mulla päivän ajoissa... ja todella oudosti

Mä olin vielä vähän aika sitten todella masentunut, mutta samalla hetkellä helpottunut.
ei pariin kuukauteen koulua.
mutta samalla, mä aloin masentumaan siitä, että oon taas kaks kuukautta lähes tulkoon vaan koneella - yksin.
ei siis, kahdella ekalla viikolla mulla on sentään vielä jotakin menoa, ja kaveri tulee muutamaks päiväks yöks 12 päivä koska desucon 2013.

mutta tämä eräs henkilö - joka kirjaimellsiesti pisti mun pään solmuun mutta samalla pelasti mut siltä synkkyydeltä mikä keräänty mun pään päälle. ainoa vaan etten mä tunne tätä tyyppiä lähes ollenkaan -  vaikka se onkin mun kuvislinjalla.

"et haluis lähtee ulos mun kaa joku päivä?"

http://25.media.tumblr.com/e5a0095db2668b3bd3d737f6ddbea7c0/tumblr_mnj94zcI1K1rlm1f3o1_500.png

smilesmilesmilesmilecrysmilesmilesmile

"enää tää viikko!"

eiks kuullostakkin innostuneelta lausahdukselta, etenkin kun sanojalla on hymy korvissa asti?
ei hemmetti, mua pelottaa jo nyt ihan samperikseen toi loma kaks ekaa viikkoa mä uskon viel' pärjääväni, kun on saanut niille jokseenkin jo menoa ja kaverien kanssa hengaamista. mutta Desucon 2013 jälkeen mulla ei sitten olekkaaan oikeastaan mitään puoleentoista kuukauteen. yksiin häihin pitäis osallistua -   josta en muuten tunne lähes ketään, ei ole mekkoa ja ei mitään tietoa kuinka suuret ne niistä järkkää. kuinka paljon siellä on ihmisiä. onko ne ryyppy jengiä. onko ne yli uskovaisia jotka kattoo alternative nuoria paheksuen kirkoissa..?

mua oksettaa. ihan helvetisti.

mutta eniten mua häiritsee se yksinolo. just kun on alkanu tuntuu et saa elämästä kiinni edes jotenkin, niin sittenkin läväytetään parin kuukauden loma nenän eteen. mä olen jopa luovuttanu kokeiden suhteen, en jaksa lukea. tässä käy aina näin.

That i currently don't have.

 http://25.media.tumblr.com/209d3c0ece1885926da81b060baf594b/tumblr_mniueqfNVR1rk0wjio1_500.png

taas tätä

Mulla oli eilen todella - siis todella huono olo.  niin huono, etten edes muista koska oisin viimeks vajonnu niin alas emotionaalisesti. ajatukset vaan pyöri päässä tauottomasti.
ja tänään, mulla on ollut mitän sanomaton - mitään aikaansaamaton fiilis. ma haluaisin puhua - mutta ei ole ketään - siis oikeasti - jolle voisin avautua niin ettei sieltä tulisi sitä perus reaktiota että ei mulla mikään ole.

mikä taas on...

mulla on ollut parempiakin päiviä. tai no, parempia hetkiä. pitkiä viikkoja. jopa pari kuukautta.
enkä mä tiedä mikä mussa on taas naksahtanut.

ehkä mulla on taas van tällänen vuoristoradan alamäki menossa.      

pari päivää, en tiedä enää kuinka kauan - mutta tällä viikolla mulla on ollut sellanen, vetäytyvä ja omiin ajatuksiin suuntautuva fiilis. mä en sano omia mielipiteitäni ääneen enää kunnolla, oikeastaan ollenkaan. huomasin tämän *perjantain* terveystiedon tunnilla, jossa opettaja sitten päätti pitää väittely tilaisuuden *abortista* -  jakoi luokan keskeltä halki - jouduin sille puolelle jonka mielestä abortti olisi oikein. istuin hiljaa ja kuuntelin kuinka lapselliseksi vastapuoli tämän *vakavan* asian veti. istuin ja kuuntelin samalla kuullen ne asiat omassa päässäni, jotka olisin halunnut sanoa. mutta ei, jo ennen tuota tuntia olin vetäytynyt oman pääni sisään. eräs päivä tältä viikolta - en muista mikä, kun en ole kiinnittänyt huomiota - kävelin kaveri porukkani ohi useampaan kertaan, jotain ynähtäen tervehdykseksi kun nuo hiomasivat mut, heti jatkaen matkaani. joitakin kertoja onnistuin kuitenkin osallistumaan keskusteluihin ja riehumisiin heidänkin kanssaan - tosin hymy hyyty heti kun katse vältti.

mä en tiedä - taaskaan - mikä mun on. tuntuu pöljältä ajatella viikkoa taaksepäin, tulee huono olo kun mietin miten eräs kaveri sai mun ärtymyksestä osansa. perjantaina.
olin koko aamun miettinyt jättäväni koulun väliin, ja ilmeisesti olisi pitänyt. joka tapauksessa sain itseni kouluun - ja koulussakin mietin lähteväni kotiin kesken. biologian tunninjälkeen oli sitten ruokailu, ja olin suunnitellut meneväni syömään - jonka jälkeen lähteväni kotiin. muut porukastani meni alas viemään laukut ja odottamaan pienempää tungosta, itse livahdin suoraan syömään.
siitä on jo kauan aikaa kun mä viimeksi olen oikeasti syönyt yksin. olin jossain parissa minuutissa valmis, ja poistuin ruokalasta alle minuutissa. olin kyllä kuulevani muusiikin läpi T'n naurun - tosin en katsonut ympärilleni vaan katse maassa kiirehdin tieheni, sen kummempia ajattelemati.
alhaalla loppujen lopuksi seisoskelin takkini - siis hupparini - edessä hetkisen, edelleen harkiten lähteäkö vai ei. 

loppupäivän sitten kaduinkin, etten lähtenyt. en muista hyvästelleeni kavereitani tänä viikonloppuna. 

mua pelottaa, että jään yksin kokonaan - mutten kyllä tajua itseäni sen suhteen että vetäydyn pois.

ja näin btw, seisoskelin keskiviikko iltana taas sen tutun sillan ja virran luona, tuijottelin sinne veteen ja mietin mitä mä joskus olen siinä kohden harkinnut. mulla meni kylmät väreet pitkin selkää kun käännyin pois ja lähes juoksin tieheni. ehken mä vaan vielä ole valmis.

mä haluan repiä ton kappaleiksi.

Mä en yleensä päivitän näin usien, mutta mua raivostuttaa.
I ei ymmärrä mun murinaa, ja nyt jouduin lähettämään kolmeen kertaan oman ryhmätyö osuuteni hälle. ensin kaksi kerta sähköpostissa, mutta yllättäen hän halusikin ne muistikulle.

mua raivostuttaa - se vaan nauraa ton kiusaajan kanssa. I ei tiedä - mä hoen. ja mä yritän käyttäytyä, mutta toi saatanan kusipää vois ampua itsensä. ja mä en yleensä sano mitään tolasta ihmisistä. en vittu ikinä enää tee ton kiusaajan kanssa mitään. mieluummin ittekseni sitten kokonaan.
varmaankin, tuo kiusaajani alkaa vittuilemaan kun huomaa etten osaa kirjoittaa täydellistä, virheetöntä suomea. vittuako mä sille voin, että kärsin lukihäiriöstä. muokatkoon, olkoon vitun pelle saatana.

HELVETTI

Mua inhottaa, kun mun on pakko  olla samassa ryhmässä yhden tyypin kanssa, jonka kanssa en haluaisi olla missään tekemissä. mutta eihän mun 'kaveri' kuuntele.hän ei tiedä, etten vain yksinkertaisesti tule toimeen tän tyypin kanssa. sekin on mun vanhasta koulusta - ja kiusaaja.

mä en ymmärrä..

mä istun koulussa.
koneella.
hyppärillä.

mulla on ollut parin viikon ajan jäleen sellanen ahdistunut tuskanen fiilis, visuaalisen suunnittelun takia.
nyt lintsasin edellisen tunnin - eli eilisen ja päätin etten mene sinne tänäänkään.

ja mulla on jälleen parempi olo.

pelkään vaan että maikka tulee ja kuristaa mut jos se saa tietää että harkitsen lopettavani kesken.

Memorylosses are here again

Yhä useemmin mä mietin, lukio psykiatrin mahdollisuutta. kuitenkin mä alan kyselemän itseltäni sellasia kysymyksiä kuin; 

 " mitä varten mä olen sinne haluamassa? " "mitä mä sille kertoisin?" mitä mä vastaisin sen kysymyksiin?" pystyisinkö mä siihen?"  "Miten se suhtautuis mun psykologia negatiivisuuteen?" "Nauraisko se mulle?" "Miten mä reagoisin jos se sanois että oon täysin kunnossa?" "Pystyisinkö mä kertomaan totuuden?" "mitä mä sanoisin kun se huomais etten mä oikeasti tahdo puhua?" "Ymmärtäiskö se silti että mä tiedän et mun pitää saada puhuttua vaikken uskalla?"  "Mitä sen jälkeen tapahtuis?"

ja sitten mä vaan sivuutan koko ajatuksen, ja ... en tiedä. ajattelen jotain muuta, olen jossain muualla j akuuntelen musiikkia. Miettiessään tätä, mä huomaan, etten mä oikeasti muista mitä mä teen. ja kun mä nyt tajuan tän, mä myös muistan mitä mä ylä asteella tein. ihan tätä samaa. en mä voi sanoa muistavani paljon mitään peruskoulu ajoista, semmosia välähdyksiä vaan. Kai  jotenkin suljen asiat ja maailman sellaseen pieneen boksiin, ja suljen sen kannen ja heitän rautapallon kanssa järveen. 

Mä en muista mitään edes tunneista, joilla mä olen ollut, kaikkein vähiten terveystiedon tunneilta mulla on muistikuvia.

Mä muistan puhuneeni A'n kanssa kuinka eräs tuntemamme henkilö oli nostattanut A'n huolet pintaan. Hän pelkää tämän erään henkilön olevan yksinäinen ja masentunut ja sen sellaista. Henkilö sattuu olemaan myös vanha tuttuni ja tiedän hänen elinympäristöstään jotain pieniä seikkoja. ne olivat varsin samankaltaiset omiini, molemmat olemme kasvaneet eristäytyneissä oloissa - ja jopa minä olen paljon yksin... varmaankin paljon enemmän kuin tämä eräs henkilö.

Mainitsin A'lle ohimennen, että eräs henkilö muistuttaa minua toisesta kaveristani (en pystynyt sanomaan suoraan että puhuin siis todellakin itsestäni ) joka vaikuttaa ulospäin ilopilleriltä ja että kaikki olisi loistavasti, mutta henkilö oikeasti ei vain jaksaisi enää mitään. Heti perään mietin; "et sitten uskaltanut suoraan sanoa."

Olen mä aikasemminkin maininnut että tunnen olevani pretty much fucked up person.

http://25.media.tumblr.com/a540eda2dbabdb7648398b3af48a6af7/tumblr_mloi8nPfqQ1rmsbkfo1_500.jpg

tämä väite tuli todistettua tänään koulussa, jossa sain pienimuotoisen ( Paskat se mikään pienimuotoinen ollut) breakdownin. A laittoi viestin että lainaa huppariani - minä laitoin että ei lainaa, koska lähen tunnilta aikasemmin, tartten sen. lopulta metsästin tyyppiä ympäriinsä - ja enne kuin sain sen hupparin takaisin,ehdin pillahtamaan itkunu luokkatoverin nähden (Jätkä.) ja avatumaan hänelle mikä vaivasi.

Ukkini on nyt sokea, hän on vanha ja hänellä epäillään alzheimeria. 

enkä ole kertonut kenellekkään.

paitsi nyt.

ja nyt se on täällä.

mä en vaan uskalla kertoa A'lle I'lle ja T'lle tästä sillä me ollaan erimieltä monesta muustakin mulle hyvin arasta asiasta. mä en luota tarpeaksi, vaikka mä haluaisinkin. 

Just nyt musta tuntuu ettei mulla ole ketään jolle kertoa. 

ja mä kestä, mun pää hajoaa - tartten mun tukihenkilöä... sitä vanhaa tuttua ja turvallista.

http://25.media.tumblr.com/1dd21db8e6d678aef79951d340438e71/tumblr_mlklm2hWYa1ro6q0vo4_500.jpg

Ja silti, mä vaan painan eteenpäin vaikka oonkin niin poikki. kohta on loma... kohta on loma. ehkä musta tulee vieläkin jotain. en mä nyt voi luovuttaa.

agh

Mua oksettaa taas vaihteeks.
tuntuu etten mä osaa mitään. 
taaskaan.

Leave out all the past

Tää on taas näitä mun helvetin raivostuttavia, mieltä jakavia filosofiota.

Ihminen on sosiaalinen olento, joka hakee hyväksyntää muilta ihmisiltä ( jotka voivat olla joko paskoja tai hyviä ) Kun sitten nämä paskat ( joita on muuten paljon ) käyvät hyviin kiinni ja alkavat ilkkumaan tätä hyvää henkilöä alkaa tämä henkilö potea huonoa omatuntoa, ja miettimään mikä helvetti hänessä on vialla. jatkuessaan kauan, ihminen päätyy samankaltaiseen tilanteeseen, jossa itsekkin olen. ( toki, oma tilini kiusaamisen uhrina on varsin huikea )

 Me, ( tässä tapauksessa me kiusatut) usein elämme menneisyydessämme ja pelossamme. emme voi elää nykyhetkeä täysillä ja pelkäämme jopa ajatella tulevaa. olemme menneisyytemme vankeja vaikkei meidän tarvitsisi olla. meidän tulisi pyrkiä siirtymään eteenpäin, jättämään tuo kahlitseva painajainen taaksemme ja alkaa elämään.

.......
......
......
 .. helvetin helposti sanottu... toteutus on sit eri.

umpikujaa kohden

Mun viimesin koeviikko meni päin helvettiä.
mä en päässy melkein mistään läpi, muttei se mua haittaakkaan.
Mulla on huono olo kuitenkin.



Ei siis, ei kokeiden takia, mutta kaiken muun suhteen. mietin koko ajan etten mä ole tarpeaksi hyvä mihinkään. Visuaalsien suunnittelun kurssi yököttää, mä haluisin vaan luovuttaa siitäkin.
enkä mä tiedä kannattaisko mun koittaa lukio psykologia vai ei. jotenkin on sellanen olo että se sanois ettei mul ole mtn ongelmaa, ja että oon ihan paska huomiohuora. ehkä mä olenkin. tai sitten en. psykologian tunneilla ( ja terkan) mulle tulee aina vaan pahempi olo.

mitä mun pitäis tehdä...?

i gave up

Mä keskeytin tänään matikan kurssini.
kolmen tunnin jälkeen.
kolmen tunnin.
kolmen.

http://24.media.tumblr.com/5c9dcfef5d6c7b2e5df92c536211840c/tumblr_mh77o8KCjv1s4slr8o1_500.jpg

 
Mun on paljon helpompi hengittää.
muttei tarpeaksi.
mua oksettaa yhä, mulle ei maistu ruoka.
mä mietin koko ajan että pitäsikö mennä lukio psykalle.
ja oon ragennu pari päivää siitä että kun en osaa lausua sanaa psykologi oikein, kaikki huomauttelee ja matkii. mua oksettaa sekin. aloin välttelemään sen sanan lausumista.
mainitsin terkan tunnilla kun puhutiin että mikä on terve ihminen, että ihminen joka on koukussa huumeisiin ei ole terve. sain tästä heti mulkaisun tutulta - ja tämä kaverinsa kanssa alkoi sitten tunnin jälkeen kovaan ääneen käytävällä ja kaapeilla piilo vittuilemaan että menevät tuhoamaan terveytensä röökillä. ( tämä tuttu siis käyttää huumeita.)
nyt, en ole taaskaan uskaltanut avata suutani millään tunneilla sen jälkeen. mä en tunne mun polvia kun mä ajattelen tätä ja sitä mitä tapahtu. mun on hanakala hengittää kun ajattelen taas näitä tunteja.

eih

Mua oksettaa ja pyörryttää.
mutta en mä osaa selittää yksinkertaisesti mikä painaa. 
kaikki.
matikka.
luokaktoverit vittuilee epäsuoraan.
enkä uskalla enää vastata tunneilla. varmaan ikinä.
 

tyhjät taskut on

Mä usein mietin, mitä hemmettiä mä teen lukiossa. tai pikemminkin, mitä hemmettiä mun kaverit tekee lukiossa.  kolme ihmistä jotka istuu lähekkäin, pölisee ja riehuu keskenään tuneilla. ja arvaa onko ne mun kavereita?
Jos mä valitan että voiko ne olla hiljaa, ne käskee et mun pitee men muualle istumaan, ja ignooraa mut kun huomautan  että ne vittu kuuluu ihan helvetin selvästi ympäri luokkaa. itse asiassa viimeisimmällä uskonon tunnilla vaioin eripuollelle luokkaa, ja olin oikeassa; perhana se mitään auttanut.
aikaisemmin käytös ei ole tosin vaikuttanut tällä tavalla, mutta nyt se on alkanut pännimään. huomasin, että haluan oikeasti ottaa opiskelun vakavasti, kun kerran motivatio on jokseenkin parantunut - ehkä vain olen kasvamassa, ja eräiden käytös käy hermoille. ei siitä sen enempää.

onse vaan niin sulonen

 Periaatteessa en ole tehnyt mitään, mistä pitäisi mainita mitään. kävin kyllä I'n syndeillä, onnistuin hajottamaan lasin, ja olin kerrankin.. sekasin. siis, lapsellinen. kiipeiltiin lumikasoihin, lajiteltiin ihmsiten jätteitä ja sii'ä sivussa vandalisoitiin tarroilla jotain kiipeilyseinää tarhan vieressa. ja olin kotona joskus enen puoltayötä.

mä rakastan pilvi kuvia

niin, ja kuvailin. vähän kaikkea turhaa ja kivaa. kuten taivasta, koiria ja mummoni synttäreitten katto koristeita, joista hän halusi kuvia FB'hen, mutta kas kumma valitsikin Timon ottamia, salamaraiskattuja huonolaatu kuvia mun tunnelmallisten kuvien yli. okei, omakehu haise,e mutta ne sen timon ottamat kuvat, ne on karseita. jopa mun inhokki serkkupuoli pystyy parempaan, veljensä järkkärillä. ( neiti ottelee duckface kuvia ittestään ja muuttaa FB'n profiili kuvan kerran kahdessa viikossa jos ei useammin. )
ei mulla muuta ole sanottavaa, kuin että normaalit, arjen peinet asiat pyörii päässä ja se haukkuva itsetuhoinen persellee potkiva ja naamaan sylkevä piru koittaa saada musta taas otetta.

niiltä syndeiltä, kuvitelkaa tolalnen ylivalottuneena, varjotuneena valkosena pikselimössönä ( ja tärähtäneenä)

Mainstream

Mä toistan itseäni liikaa, ja siksi mun kirjottelut on tänne vähentyneet. itseasiassa, tajusin että pidän tumbleristani parempaa huolta kun tästä, koska sinne en laita synkimpiä ajatuksiani - enimmäkseen päivitän kuvia.
jopa twitteriäni katson useammin kuin bloggerin hallintasivua.

mutta tänään,  tänään olo on kuin melkein auton alle jääneeltä. kaveri I laittoi sitten hiuksensa kolkytsenttiselle keesille. värinä vihreät. sillä on nyt ollu ne koulussa kaks päivää, ja ruokailun jälkeen  kapealla käytävällä, eräs mainstream kaksikko tuli vastaan. koska siinä oli kaapeilla muitakin, välissä oli ehkä puolemetriä josta piti päästä. Kaveri I sitten päätti ettei väistä näitä mainstreamejä. Ensimmäisenä tuleva katsois itten nenäänsä nyrpistäen,  kauhistellen ja melkein okentaen, kovaan ääneen sanoen "hyi vittu."

minä.. mitä... mitä minä tein? tungin myös tästä välistä, ensin katsoen tyyppiä samalla ilmeellä ja ohi kulkiessani "No hyi vittu vaan ittelleski."  jotenkin pääsin läpi  siitä sumasta, ja kun olin sittne kirimässä I'tä kiinni, A huutaa takaa "J, älä." nopeasti itseäni paikaten, taputin I'tä lapaluiden väliin ja naureskelimme ettei mainstreamjä aina tarvitse väistää. tapaus jäi kuitnekin päähän, ja hetkeä myöhemmin vilautin puhelimeni näyttöä A'lle, "aika lol ne mainstreamit."  A vaan nauroi, ja me molemmat palasimme muiden juttuihin mukaan.
mutta silti, kuuliko / huomasiko I mitä se mainstream sanoi?

---

entä jos mun reaktio romuttaa koko tän hiljaiselon jota mä oon saanu elää rauhassa?
mä en muista millon viimeksi mä olisin ollut näin peloissani.

 

http://25.media.tumblr.com/562052aa775127b139de69d766cd35fd/tumblr_mk855y1tKp1rvlk2co1_500.jpg

the weekend rant

viime viikonloppu oli karsein pitkästä aikaa. juan täynnä ihmisiä, pakko seistä. ahdasta. ihan ku mun laukku ei ois hajonnu tuhanne päreiks jo matkalla junalle, olin huonolal tuulella ja yritin pitää itteni viileenä, mutta eipä onnsitunu. lopulta kaveri pahotti mielensä, joku kanssa matkustaja suuttu, yks karsasti koska oli vitun kuuma, hiki pukkas pintaan, sellai pikku pentu alko nyrpistelee nenäänsä.
ja sitten vielä ryssitään matkalla autolle, jossa aivan kaikki padot murtuu ja kyyneleet valuu. ja kakara käy hermoille perillä, kunhan eka päästään kauapsta, jossa faija saa diapetes kohtauksen (jee... -.-  ihan ku kaikki ei osi perseestä jo muutenkin) onneks oltiin siellä kaupassa.
tuleva mutsi puoli alko vissiin nalkuttamaan fiajll ekun olin ylhäällä ja tein kuvistöitäni koko lauantain ( eli olin yläkerrassa lähes koko ajan)  päätä särki enkä mö saanut edes ruokaa kunnolla. elin lauantain aamupala leivällä, ja kahen aikaan pienellä salaatilla. seuraavana päivänä sama juttu.
nyt mulla ei ole mtn erikoista, ei ole ollut mitään, paitsi jatko-opiskelu suunnitelmia.. ulkomailla.

nothing special

Välillä tuntuu että elämä vaan menee ohi  nenän eestä.

mä en vaan jaksais oikein mitään, ainakaan selitellä. eikä mu akiinnostais mennä helsinkiin tänää, mieluummin oisin kotona tekemäs kuviksen kotitöitä, lukemassa tulevaa koeviikkoa varten. hesassa se on mahdotonta - kakara vänkää huomioo ja kirkuu, isottelee. toinen huutaa alakerrassa, mutta ei oio snetään niin raivostuttava. ja kun siellä on pakko mennä ulos päivittäin - ei mulla ole aikaa lumihangessa peuhaamiseen kun siel on yli 25 astetta pakkasta - EI mulla ole varaa tulla taas kipeeks, olin jo tän viikon koulussa kipeenä, koska edellsienä perjantaina saiarstuin uudelleen. toisen kerran kolömenviikon sisällä.

en mä tiedä kauanko mä viihyn siellä tällä kertaa -.-

ain taas muistutuksen että mun piteis cossata tulevassa miitissä shuraa, vaikka just nyt mun fiilis ei ole semmonen. mua ahdistaa ajatus sen asun päälle laitosta, etenkin koska peruukki tekee kuolemaa. en tiedä millä verukkeella pääsisin pois siitä, ilman että rakas edo pahoittaa mielensä ja/tai annan väärän kuvan.. taas.

ugh

Mä en ole.. pytynyt kirjoittamaan tätä enää tarpeaksi usein jotta oisin tyytyväinen.
mulla ois toki aikaa jossain välissä, mutten vaan pysty kirjottamaan. tuntuu kuin toistaisin itseäni jatkuvasti.
ja mitä mä taas olen tehnyt?
käynyt kuvisluokan kanssa korttlei kierroksella, menettänyt malttini, purrut hammasta, ahdistunut, pelannut, käynyt leffassa mutsin kanssa...

ajoittain mulle on tullut sellanen fiilis, ettei mua taaskaan huomata. ihmiset kävelee porukassa,  ja unohtaa mut sen sileän tien, jään jälkeen ja eksyn.
sitten kauhea anteeksipyyntely kun taas tajuavat.
mä en tiedä mitä ajatella, 
mitä tehdä.

mä en jaksa puhua puhelimeen kunnolla, kuiskin vaan.
mä  en tiedä miten olla enkä miten selittää tää olotila...
miä helvetti mua vaivaa..

eih.

Mä en tiedä mitä ajatella. jotenkin on vaan sellai fiilis, ettei haluakkaan menä kouluun enää ikinä.
varsinkaan äikäntunnille, mun runoanalyysi mikä piti tehä jo ennen lomaa (en saanut sitten tarpeaksi sanoja, tämä nipo ei ottanut sitä  vastaan) nyt huomasin että olen kirjoittanut sen takaperin konseptille, eli viimeiseltä sivulta alkaa teksti. 
se nainen teurastaa mut.
toinen on se että ekoina loman jälkeisinä päivinä ihmiset päivittelevät, mitä tuli tehtyä loman aikana, kaikki opettajat kyselee siitä.
mä en halua kuunnella kuinka toisilla on ollut hauskaa ja sitten sanoa ettten mä tehnyt mitään erikoista.