"I'm surraunded by idiots"

oh yes.

kuinka paljon voi harmittomat kommentit viiltääkkään.
kuinka paljon voi rasittaa että ihmiset arvostelevat..
...
no ei se niiden syy ole, eihän ne oikeasti tiedä miksi mä loukkaannun helposti, miksi mä vedän tietyn tyyppiset kommentit itteeni ku magneetti. kukaan ei ymmärrä, koska en selitä.

koska just nyt must tuntuu että jos mä selittäisin, ihminen tulisi ja päteisi omaan tilanteeseeni. mut taas luokiteltais sen mukaan eikä mua  kuitenkaan ymmärrettäis.

ei se yks pahaa tarkota, toisesta en tiedä.

tictac's ja niiden mukana tullut valaistuminen

mulla tuli mieleen asioita joita on tapahtunnu nyt lähiaikoina.

mä ostin tossa viimekuussa kai rasiallisen tictac karkkeja kun osu kohdalle. no, menin sitten siitä kouluun niitä vähän väliä napsien. mä pääsin just matikan luokkaan istumaan, kun nakkasin kaks viimestä niistä kerralla suuhun. noh, vierus toveri sitten sieppas sen purkin mun käsistä;

"Tictackkei. varmaan joku viel syö näitä. mun faija osti näit mulle aina kun olin pieni. "

Mä taisin sillon ohittaa sen sanomatta yhtään mitään.  mutta toi lause tuntu syöpyvän muhun kiinni. ja nytkun mä mietin sitä, mä nään sen sanoman.

"... etkö sä ole tarpeaksi iso jo? miksi sä syöt näitä? et sä sais."

ja nyt mä myös tajuan mun kavereiden ilmeet ruokalassa jos mä haen lisää ruokaa. mä toivon että mä kuvittelisin ne, että ne olis vaan mun silmäkulmien pilailua. mun demonini vittuilua.

mä en kyllä siltikään ymmärrä, miksi se yksi saa mut hermoromahduksen partaalle. miksi se ärsyttää mua. onko se siinä etten mä vaan kestä sitä miten se käy kiinni mun heikkouksiin? vääntelee naamaansa? alistaa mua...? yläasteellakin porukoissa oli ihminen, joka väitti olevansa samanlainen kun minä. ja paskat, se oli vaan ihminen  joka halus huomioo. se kirjaimellisesti pisti mut huonoon jamaan. pahempaan jamaan kun olisin koskaan yläasteen aikana muuten joutunut. ehkä. mutta mä olen aina ollut harmaan alueen ihminen. mä en osaa päättää, alistunko muiden tahtoon vai en. mä olen samaan aikaan alfa ja omega... eikä kumpikaan ole toistaan vahvempi. ne vaan tappelee keskenään, vetää köyttä eripäistä. luulis alfan olevan voimakkaampi.. ehkä se on. ehkä siksi mä en tykkää muista vahvoista  hahmoista mun ympärillä.

tai sitten, mä olen liian heikko hahmo vahvojen ympärille.

... tai sitten tämä lukion henkilö on vain niin paljon parempi ihminen kuin minä ja mä en voi sietää sitä sen takia koska mä olen kateellinen?

koska mä toivoisin, että mäkin voisin olla välittämättä siitä mitä mulle sanotaan, kuka kattoo, arvostelee näkee, kuulee ja on olemassa. että mä voisin vaan olla minä.

tai sitten, mä olen aikuismaisempi kuin tämä lukion henkilö, ja siksi tunnen häpeää kun kaverit matikan tunneilla hälisevät ja opettaja kattoo ärtyneesti. mä pelkään että se sekotaa mut siihen soopaan. että mä saan huonomman numeron niiden takia.

mutta nyt mä olen myös alkanu miettimään, olenko mä ees tarpeeks hyvä lukioon. tolle kuvislinjalle ainakaan. mä en tän... olotilan jonka nimeä mä en tiedä ... takia pysty edes löytämään motivaatiota opiskeluun. onko tää sit masennusta..? ei. ei voi olla. ei ole. tää on vaan säälittävää itsesääliä jota mä tunnen.

ei mulla ole oikeutta tähän. musta tuntuu ettei mulla ole oikeutta valittaa. ettei se ole soveliasta koska mä olen itte saanu tähän jamaan itteni. on mun syy etä mä olen tällänen syvältä oleva torakka. mun syytä, että mua on koskaan kiusattu. mun syytä etten mä ole laiha ja kaunis. mun syytä, että mä olisin koskaan ollut oikeissa piireissä. ... mun syytä että mä olen ikinä joutunut kärsimään. mun syytä että mun mutsilla on selkä paskana ja että se vetää masislääkkeitä. mun syytä, että faijapuolella on reuma. mun syytä, että meidän koira kuolee kohta. mun syytä on sekin, että ihmiset ympärillä inhoaa mua....

se on kanssa mun syytä, että mun porukat riitelee. ja että meillä ei ole rahaa. että porukoiden entinen työnantaja kierti veroja ja että meillä on nyt 10 000 ja korko juoksee euron velat niskassa. että me asutaan kohta sillan alla.

ja aina mä vaan pyydän lisää. mä haluan sitä ja tätä. en syö sitä enkä sitä. haluun siihen ja siihen kouluun. haluan pois täältä. haluan kameran. puhelimen. linkkukortin. rahaa. vaatteita. xboxin, pelejä, psp'n mp3-soittimen, kannettavan koneen, pleikkarin. UUDEN puhelimen. KOSKETUSNÄYTÖN.

sen takia se on mun syytä, että kaikilla menee huonosti. mä olen vaan verta imevä kusipää lutka jota kukaan ei kaipais takasin. mun vanhemilla ois raha asiat paremmin.mun sukulaiset eläis normaalia elämäänsä. ... joku muu, parempi ihminen ois saanu ton kuvislinjan paikan. joku, joka ainakin osais piirtää.

ehkä mä oikeasti kilahdan tälle henkilölle, koska se on mua parempi ihminen. koska sillä on itsetunto.koska se on nätti. se ei pelkää puolustaa itteensä. ja sen se osaa.

ehkä se on aina satuttamassa mua koska inhoan kipua. ehkä se lääppii mua koska tietää että mulla on traumoja.. ehkä se käyttää mun heikkoja kohtia tahallaan hyväkseen että sais mut eliminoitua.

mun kaverit suunnittelee pikkujouluja ja itsenäisyyspäivinä pitäis mennä ehkä yhden lukio-kaverin kämpille yöks muiden kanssa. mutta salaa mä oon mielessäni päättänyt että keksin jonkin tekosyyn jäädä pois.

mä olen jo kyllä sanonut, etten mä välttämättä voi mennä, kun koiran lääkitys pitää hoitaa.

mä en oo koskaan ollut valtavirran mukana kulkija. mua ei saa irrottelemaan. hulluttelemaan.. bilettämään. siksi mun on parempi vaan jäädä pois, ja antaa muiden pitää hauskaa.

.... mä oon ihan syvältä.

Mä en osaa.

mä en niiiiin osaa.

mitä helvettiä mä teen kuvisluokalla?

miks meidän pitää jäljentää taideteos?

... hiilellä...

mä olin ainut joka otti toisen paperin koko tona aikana.

mä näin muiden työt.

ja mun työ on ihan prseestä. mittakaavat kusee, ja pahasti.

mä en tiedä mitne mä onnistuin olee purskahtamatta itkuun...
säälittävää, tiedän.

mua vaan masentaa.

kun meen himaan, mutsil on synttärit käynnis ja siel on siis sukulaisia joita en halua nähdä. ollenkaan.
Vitun lissukin suvussa.

kakarat tunkee mun huoneeseen väkisin. ne haluu piirtää. käyttää mun piirtopöytää. mä en saa omaa rauhaa edes mun huoneessa.
ja sitä mä just nyt tartteisin.

mitä ma taas olen tehnyt?

mä en perkele tiedä, mikä hemmetti noita kahta vaivaa.

mä alotan tekemään ruokaa, koska mulla on nälkä. 

"no täähän on sitten ratkastu. Taavetti tekee ruuan. "  

mä niiiiin vihaan tota vitun haukkumaniemee! mä en tiedä sitäkään että miks helvetissä mun faijapuoli edes käyttää sitä. noh, eikä siinä vielä kaikki;

"Mut uskaltaako sitä syödä?" 

SIIIS EI HELVETTI! 

 mä en ole keittiössä mikään katastrofi. Perkele, mä olen tehny omat ja muiden sapuskat jo varmaan kuus vitun pitkää vuotta.     

"Niin, joo kehtaako sitä ottaa riskiä?" 

MITÄ HELVETTIÄ MÄ OLEN TEHNYT VÄÄRIN? 

mä en vittu kestänny. mä paiskasin sen kanapaketin siihen pöydälle ja marssin yläkertaan muristen "voi sen sit joku muunkin tehdä." ja faija vaan perään  

"Ei aina viitsi riskeerata."

 Ja kaverikin on vaan että eiks se sit oo ihan hyvä että mun faija alko sitten tekee sitä ruokaa kunhan katosin ylös.

 oonks mä oikeesti näin paska, ettei mun sapuskat kelpaa..? maistuuko ne muka niin paskalle kun meillä voi käyttää vaan suolaa mausteena...? onks mun tekemässä ruuassa jotain mistä ne ei tykkää? miksei ne oo sanonu..?

helvetti mä olen yks paskakasa, kun inisen tänne tälläsestä turhanpäiväsestä paskasta. teen ittestäni naurunalasen, pennun. huomiohuoran. valitan kun en saa nälissäni tehdä ruokaa... on mullakin aiheet. pitäis vaan mennä... unohtaa tää koko paska.

...

...

miten mä tuun pärjään omassa kämpässä....

unohdan varmaan syödä.

FUCK THE WORLD, babe.

Joku on joskus kysynyt multa, miten mä jaksoin. 
ja jaksan edelleen.

Mun elämässä on ollu varmaan useita synkkiä aikoja, jollon musta ei oo tienny olenko mä elossa vai elävä kuollut. vuosia, pitkiä ajanjaksoja jolloin mä olen kulkenut kuolemaan tuomitun näkösenä. sellanen mä kai olin. 

ja mä myönnän, hengenlähtö on ollut lähellä. 
Mutta musta ei oo koskaan ollut siihen. ei vaikka kuinka oonkin harkinnut. miettinyt. tuijottanut. 
oikeasti. 
vielä useimpina vuosina, mä en ole ajatellut mitään. mä en muista pienintäkään ajatusta. en mitä tapahtui ja miksi. en edes sitä, miksi mä olen harkinnut heittäväni lusikan nurkkaan. tukehtua siihen paskaan. mä vain tiedän että mä olen harkinnut.
ja joskus, vielä näinä päivinäkin mä harkitsen.

mutta yläasteen kausi oli pahin. se jonka pelastin tältä kohtalolta käänsi selkänsä ja juoksi kun mä tarttin tukea. Ja taas mä olin yksin. koko vitun paikkakunnan sylkykuppina.
mä en tiedä miten mä sanoisin tän..
on olemassa tasanyks henkilö, joka esti mua hirttämästä itteäni. ei kirjaimellsiesti, tämä henkilö ei edes tiedä tästä. 
mutta päiväkin vielä...
tästä henkilöstä tuli mulle hyvin rakas. mä sain voimaa vielä yhteen päivään. ja päivään sen jälkeen. ja sen jälkeiseen. siinä missä mä olin eläny tunti kerrallaan, tän henkilön myötä mä elin päivä kerrallaan. mä aloin ymmärtämään itteäni. opin jopa uusia asioita itestäni. mutta mä en oo koskaan oppinu rakastamaan itteäni.
siksi mä purin pahan oloni viiltelyllä. toisin kuin ne, jotka on jo jääneet koukuun tensä satuttamiseen, mä viilsin vaan kun kaikki ( siis aivan kaikki ) kaatui niskaan.  kun kotona tuli tappelua, koulussa sai turpaan ja netissä sateli tappouhkauksia.

ja sitten, mä löysin erään asian. jutun johon mä rakastuin korviani myöten.
Musiikin.
tarkemmin sanottuna Black Veil Bridesin.
jo pelkkien sanotuksien lukeminen sai mun maailman avartumaan vielä vähän lisää. sen verran että mä hylkäsin loput itsemurhan suunnittelut, otin itteäni niskasta kiinni ja aloin luoda pohjaa mun tulevaisuudelle.

"Susta ei koskaan tuu yhtään mitään."
"ärsyttää jo ajatuskin että se --- siellä elelee ja hengittelee."

MUSTAKO ei tule yhtään MITÄÄN?

moni nauraa tälle ' näytän vielä maailmalle ' asenteelle. mä en.
peruskoulun lopputtua, helvetin moni kusipää jäi mulkujen sekaan tohon meidän pieneen lukioon, tai amikseen.
ja mihin mä helvetti pääsin? SAATANAN KUVATAIDE JA MUOTOILU LUKIOON ( ja sille nimenomaiselle linjalle jopa. ).
ja sen lisäks pois täältä.
pois täältä mulkkulasta.
vielä joskus mä muutankin pois.
vielä joskus mä tallon noiden varpaita ja potkin niitä perseelle niin kovaa ettei ne istu vittu kymmeneen vuoteen.

toki jokaisella on huonot hetkensä. minä, mulla on usein sellanen hetki. joskus ei vaan jaksa seistä vahvana. siksi mulla on tää blogi. mä kiroan tänne, puran sen ylimääräsen paskanolon ennen kun se vahingoitata mua pahemmin. viimeksi tänään mulla oli bussissa sellanen hetki että meitin vaan sitä kuinka mä en tunne kuuluvani tähän maailmaan. sitä, että oon ernu ernujen joukossa. olematon ruma ananasnaama.
läski, apaattinen kasa paskaa, liian outo, rasittava sotanorsu.
ja sitä, että mä olen kaiken syypää. että mua ei olis koksaan kiusattu, jos oisin ollut kuten muut.  enkä tällänen herkkäihoinen paska. yksin kasvanut pentu.

en mä vieläkään voi sanoa että mä rakastaisin itteäni liiaksi.
mutta rakastapahan sen verran, että mua ei täältä ihan vähällä saa. perkele, tulkoot vittu määkimään ne stellerin merilehmät tohon naaman eteen miten paljon niitä ikinä huvittaakaan. mä helvetti tungen niille hiilihangot perseeseen poikittain, vieritän portaita alas ja pistän meidän koirat paskomaan niiden korviin ja tungen mun faijan hikisukat niitten kurkkuun. Niin joo, ja BvB soi taustalla.

Meikäläinen ei enää hienohelmoja mielistele.

tuo on tulevalta levyltä, hiekan muuneltuna ettei youtube poista. <3

Harvinaisen Epäämääräisellä Tavalla Paranormaali Päivä.

Pitkästä aikaa musta aamulla tuntu että mä voisin jopa koittaa oppia tota matikkaa. mä tein jopa muistiin panot ja yhden kokonaisen tehtävän. ensin päin helvettiä, sitten katoin kaverilta ja olin että "Että jaaha, käytinpä sitten väärää ratkaisu tapaa."

noh, tohon se mun hetkellinen motivaatio jäikin. äikäntunnilla mä alotin jo uutta tarinaa, vaikkei kaikki hahmot ole kasassakaan. sen tarinan kirjotus jatku sitten vieä kuvistunnilla, tosin siinä samalla mä suunnitelinkin seuraavaa työtäni. toinen kuvis tunti meni sitten siihen kun tehtiin muistiinpanoja ja piirrettiin meidän töitä valmiiks. mä kyl lähin aikasempaan sielt tunnilta.

ja hyi helvetti, mun sämpylässä oli HÄMÄHÄKKI hyi helvetti yök.

kotiintulo matkalla sitten joutu venaa bussia asemalla jonkun kymmenen minaa, noh pari hyypiötä tuolta oli kanssa siellä, ja mitäpä muutakaan kun röökillä. Ne puhu kihlauksista ja rakastetuistaan - ja se sitten pilaskin koko päivän. jostain syystä ajatus moisesta masentaa mua. noh, oma vika varmaan, kun kerran oon forever alone.  Tämmönen apaattinen kasa paskaa kun oon.

meillä oli masennuskysely tänään koulussa. noh, onneks ne oli nimettömiä, mut ois varmaan heitetty samontein valkotakkisten kouriin muuten.

Mä en taaskaan osaa muutakun unelmoida.

koko bussi matkan mä olin haavemaailmassani, samalla kun Black Veil Brides hakkas mun tärykalvoja. mä kuvittelin että joku välittäis, joku ois siinä ja vaan halais. tai jotain. joku jolle mä voisin puhua, tai vaan hakeutua kainaloon ja nukahtaa siihen unohtaen koko kylmän paskan maailman. mä ajattelin, että kun toi yläaste loppuis, alkais elämä. no vittu paskat, mun elämä junnaa yhä paikallaan.

kun ihmiset puhuu linnuista häkeissä... mä tunnen oloni just sellaseks. 

Vangituks.

 Vanhat haavat ei tunnu arpeutuvan, ajatukset kirmaa yhä menneisyydessä ja olo pahenee jatkuvasti.

Helvetti meidän seinät kaatuu kun rekat ajaa tosta tieltä ohi. noi jotka rakentaa tota palolaitosta tonne alle 30 metrin päähän, liitti viemäri verkkonsameidän viemäriverkkoon eikä sit voineet laittaa utta asfalttia. nyt tos on tollai kunnon töyssyt.

Rage mode osa kaksisataatuhatta

mä  tiesin että faijalle meno oli huono idea. mä aavistin sen jo torstai iltana, ja varmistuin siitä perjantaina koulussa. mä tunsin, miten mulla kiehu. mun veri poltti mun suonissa kun mä jo ajettelinkin tätä kauheeta menoa.

sitä, miten toi pentu huutais mun korvan juuressa, potkis mun konetta, hakkais mua ja repis mun vaatteita, kerjäis huomiota, pitäis mut poissa koneelta koko päivän. sitä, miten mun tuleva mutsipuoli piilovittuilis mun tyylistä, mustamaalais mua ja muita meidän tyyliä edustavia henkilöitä noille kakaroille. N viel menee, koska se on alle vuoden. se on vasta vauva, eikä se ymmärrä.

oikeastaan aika sulonen, niin kauan kuhan ei kirju mun korvanjuuressa.

mutta TOI PENTU ON NIIN VITUN RAIVOSTUTTAVA. se ei usko että mua ei kiinnosta leikkiä sen kanssa. eikä sitä, että vittu jos en vastaa sille, mua ei kiinnsota puhua sille. ja jos huutaa ja komentelee ni en varmana kiinnitä huomiotani siihen. nytkin se tuli tohon ja yritti komentaa mut näyttää miten helmitaulua käytetään. se huus mun korvaan, ja toisti samaa lausetta miljoona kertaa VAIKKA mä sanoin, etten osaa, ni en näytä. voi PERKELE.

autossa kun oltiin, toi kakara yritti estää mua kuuntelemasta musiikkia. voi jumalauta, mikä mulkaisu tolt tulvealta mutsipuolelta tuli kunmä ärähdin kakaralalle, joka läpsii mua käsivarteen ja hokee mun nimeä. ei vittu mulla kiehuu yli, ja reippaasti.

Mua raivostuttaa, harvinaisen paljon.

tää ilmiö tulee koulussakin todella helpolla. monta kertaa päivässä mä puren hammasta. en pysy edes laskuissa kuinka monta kertaa mun pitää vetää syvään henkeä, etten mä liiaksi ala rähisemään hyville tyypeille.

Joskus, mä en vaan pysty siihen. ja sillon mä pyrin olemaan mahdollisimman hiljaa ja vetäytymään, ihan vain muiden mielenrauhan säästämiseksi.

Mun mutsi ehdottimulle terapiaa. psykologia. mä kilahin sillä sekunnilla.

joillakin ne auttaa, mutta jokainen solu mussa on niitä vastaan. niitten lokerointia, sitä kuinka ne kirjojen perusteella tekee johtopäätöksiä ja julistaa että mun mielikuvistusta ois rajattava. sitä kuinka ne sanoo että mä olen täysin pipi. kaikkein eniten sitä että ne antaa jonkun kirjan tekstien perusteella diagnoosin mikä on vialla. vittu ne kirjan kirjottajat ei  oo koskaan tienny mistään mitään, ja sen perusteella ei psykologitkaan tiedä. ei mua saa yhteen lokeroon tungettua.

Me käytiin lauantai iltana lyhyel kävelyl. koska oli jo pimeetä. mä sain taas leikkiä kameralla, mutta ne kuvat jotka mä otin, jäi siihen kameraan. ehkä joku toinen kerta mä saan ne, ja laitan tänne.

Onneks mä pääsen tänään kotiin.

Aika on kuin jäätynyt paikalleen

mitä tapahtui maanantaina? - ei hajuakaan

Entä tiistaina? - ei kai mitään.. ryhmänohjaus!

keskiviikko - mä muistan menneeni kissankorvat päässä kouluun, kiitos halloween. ja paloharjoitus ja päästiin tuntia aikasemmin kotiin. mutta... hmm..?

tänään, multa tuntu menevän kaikki ohi. mä en muista kunnolla mitään. mä muistan että tätä tapahtu yläasteellakin, ajan jaksona jolloin en oikeasti muista mitään mistään mitä tapahtui koulussa. ELLEI se sitten satu olemaan pahoja... (pahoja) asioita. kuten ne kaikki sanat, ne tappouhkaukset, nyrkit.

mä huomasin, mun uskonnon ryhmässä mut aika lailla jätettiin taas kerran... aivan, jälleen ... ulkopuoliseksi. mutta toisaalta, jouduinkin siihen ryhmään jossa en yleensä ole.  mä kieltäydyn ajattelemasta negatiivisesti.. tai siis.. okei, ainahan mä olen negatiivinen ihminen, varsinkin kun se tulee muhun itteeni. mä taisin ehdottaa kaverille, että mennään pöydän alle nukkumaan. loppuje n lopuksi me "nukuttiin" keskellä koulun käytävää. ja kun tunti alko, tää hyyppä meni kuvisluokan pöydän alle nukkumaan. mun idea alunperin sekin - tosin...

Mä en nää mun tukihenkilöä varmaan 2 - 3 viikkoon, se kun menee aivokasvaimen leikkaukseen. sietäis kyl nähdä, kestänkö mä halkeammatta raivosta ennen sitä.

tyypit kyseli tätä mun blogi osotetta, mutta kun  mä vaa rageen tänne kaikkea paskaa ( aivan kaikesta mitä tapahtuu tai ei tapahdu ) ja puran pahaa oloani ja kiroan kaikkia (jep, jopa kavereitani tuolta ( mutta en nyt sentään nimiä käytä.) jotka saa mut hyppii sienille ( kyllä, SIENILLE )

mua ei oikeestaan ees haittaa, vaikka tällä blogilla ei olis yhtään lukukertaa ( tai sitä yhtä seuraajaa ja nyt yhtä kommenttia ) kuhan vaan saisin purettua tän kaiken negatiivisuuden tänne.

Mutta mä olen silti ihan kiitollinen, ja iloinen että edes joku seuraa. 

kuviksen maikka haluaa että tehdään veistos, jonkun tietyn veistäjän teoksen inspiroimana; no sitä saa mitä tilaa.

Tuttu logo kenties? tästä se lähtee

 Itse asissa, tätä veistosta mä olen jo pitkään, ennen jo lomia tehnyt, ja tällä hetkellä on kuivumassa, että sen voi polttaa. saa nähä, mitä tulee.

Jäljennös työ

Jostakin kumman syystä, mä olen aika tyytyväinen tohon.

ja näin btw, mun käden havaat - ne mitkä sotki kaikki paikat vereen ja jotka tuli lasinsiruista ja sun muista - on melkein täysin parantuneet. yllättävän nopeasti.