mä haluan repiä ton kappaleiksi.

Mä en yleensä päivitän näin usien, mutta mua raivostuttaa.
I ei ymmärrä mun murinaa, ja nyt jouduin lähettämään kolmeen kertaan oman ryhmätyö osuuteni hälle. ensin kaksi kerta sähköpostissa, mutta yllättäen hän halusikin ne muistikulle.

mua raivostuttaa - se vaan nauraa ton kiusaajan kanssa. I ei tiedä - mä hoen. ja mä yritän käyttäytyä, mutta toi saatanan kusipää vois ampua itsensä. ja mä en yleensä sano mitään tolasta ihmisistä. en vittu ikinä enää tee ton kiusaajan kanssa mitään. mieluummin ittekseni sitten kokonaan.
varmaankin, tuo kiusaajani alkaa vittuilemaan kun huomaa etten osaa kirjoittaa täydellistä, virheetöntä suomea. vittuako mä sille voin, että kärsin lukihäiriöstä. muokatkoon, olkoon vitun pelle saatana.

HELVETTI

Mua inhottaa, kun mun on pakko  olla samassa ryhmässä yhden tyypin kanssa, jonka kanssa en haluaisi olla missään tekemissä. mutta eihän mun 'kaveri' kuuntele.hän ei tiedä, etten vain yksinkertaisesti tule toimeen tän tyypin kanssa. sekin on mun vanhasta koulusta - ja kiusaaja.

mä en ymmärrä..

mä istun koulussa.
koneella.
hyppärillä.

mulla on ollut parin viikon ajan jäleen sellanen ahdistunut tuskanen fiilis, visuaalisen suunnittelun takia.
nyt lintsasin edellisen tunnin - eli eilisen ja päätin etten mene sinne tänäänkään.

ja mulla on jälleen parempi olo.

pelkään vaan että maikka tulee ja kuristaa mut jos se saa tietää että harkitsen lopettavani kesken.

Memorylosses are here again

Yhä useemmin mä mietin, lukio psykiatrin mahdollisuutta. kuitenkin mä alan kyselemän itseltäni sellasia kysymyksiä kuin; 

 " mitä varten mä olen sinne haluamassa? " "mitä mä sille kertoisin?" mitä mä vastaisin sen kysymyksiin?" pystyisinkö mä siihen?"  "Miten se suhtautuis mun psykologia negatiivisuuteen?" "Nauraisko se mulle?" "Miten mä reagoisin jos se sanois että oon täysin kunnossa?" "Pystyisinkö mä kertomaan totuuden?" "mitä mä sanoisin kun se huomais etten mä oikeasti tahdo puhua?" "Ymmärtäiskö se silti että mä tiedän et mun pitää saada puhuttua vaikken uskalla?"  "Mitä sen jälkeen tapahtuis?"

ja sitten mä vaan sivuutan koko ajatuksen, ja ... en tiedä. ajattelen jotain muuta, olen jossain muualla j akuuntelen musiikkia. Miettiessään tätä, mä huomaan, etten mä oikeasti muista mitä mä teen. ja kun mä nyt tajuan tän, mä myös muistan mitä mä ylä asteella tein. ihan tätä samaa. en mä voi sanoa muistavani paljon mitään peruskoulu ajoista, semmosia välähdyksiä vaan. Kai  jotenkin suljen asiat ja maailman sellaseen pieneen boksiin, ja suljen sen kannen ja heitän rautapallon kanssa järveen. 

Mä en muista mitään edes tunneista, joilla mä olen ollut, kaikkein vähiten terveystiedon tunneilta mulla on muistikuvia.

Mä muistan puhuneeni A'n kanssa kuinka eräs tuntemamme henkilö oli nostattanut A'n huolet pintaan. Hän pelkää tämän erään henkilön olevan yksinäinen ja masentunut ja sen sellaista. Henkilö sattuu olemaan myös vanha tuttuni ja tiedän hänen elinympäristöstään jotain pieniä seikkoja. ne olivat varsin samankaltaiset omiini, molemmat olemme kasvaneet eristäytyneissä oloissa - ja jopa minä olen paljon yksin... varmaankin paljon enemmän kuin tämä eräs henkilö.

Mainitsin A'lle ohimennen, että eräs henkilö muistuttaa minua toisesta kaveristani (en pystynyt sanomaan suoraan että puhuin siis todellakin itsestäni ) joka vaikuttaa ulospäin ilopilleriltä ja että kaikki olisi loistavasti, mutta henkilö oikeasti ei vain jaksaisi enää mitään. Heti perään mietin; "et sitten uskaltanut suoraan sanoa."

Olen mä aikasemminkin maininnut että tunnen olevani pretty much fucked up person.

http://25.media.tumblr.com/a540eda2dbabdb7648398b3af48a6af7/tumblr_mloi8nPfqQ1rmsbkfo1_500.jpg

tämä väite tuli todistettua tänään koulussa, jossa sain pienimuotoisen ( Paskat se mikään pienimuotoinen ollut) breakdownin. A laittoi viestin että lainaa huppariani - minä laitoin että ei lainaa, koska lähen tunnilta aikasemmin, tartten sen. lopulta metsästin tyyppiä ympäriinsä - ja enne kuin sain sen hupparin takaisin,ehdin pillahtamaan itkunu luokkatoverin nähden (Jätkä.) ja avatumaan hänelle mikä vaivasi.

Ukkini on nyt sokea, hän on vanha ja hänellä epäillään alzheimeria. 

enkä ole kertonut kenellekkään.

paitsi nyt.

ja nyt se on täällä.

mä en vaan uskalla kertoa A'lle I'lle ja T'lle tästä sillä me ollaan erimieltä monesta muustakin mulle hyvin arasta asiasta. mä en luota tarpeaksi, vaikka mä haluaisinkin. 

Just nyt musta tuntuu ettei mulla ole ketään jolle kertoa. 

ja mä kestä, mun pää hajoaa - tartten mun tukihenkilöä... sitä vanhaa tuttua ja turvallista.

http://25.media.tumblr.com/1dd21db8e6d678aef79951d340438e71/tumblr_mlklm2hWYa1ro6q0vo4_500.jpg

Ja silti, mä vaan painan eteenpäin vaikka oonkin niin poikki. kohta on loma... kohta on loma. ehkä musta tulee vieläkin jotain. en mä nyt voi luovuttaa.

agh

Mua oksettaa taas vaihteeks.
tuntuu etten mä osaa mitään. 
taaskaan.

Leave out all the past

Tää on taas näitä mun helvetin raivostuttavia, mieltä jakavia filosofiota.

Ihminen on sosiaalinen olento, joka hakee hyväksyntää muilta ihmisiltä ( jotka voivat olla joko paskoja tai hyviä ) Kun sitten nämä paskat ( joita on muuten paljon ) käyvät hyviin kiinni ja alkavat ilkkumaan tätä hyvää henkilöä alkaa tämä henkilö potea huonoa omatuntoa, ja miettimään mikä helvetti hänessä on vialla. jatkuessaan kauan, ihminen päätyy samankaltaiseen tilanteeseen, jossa itsekkin olen. ( toki, oma tilini kiusaamisen uhrina on varsin huikea )

 Me, ( tässä tapauksessa me kiusatut) usein elämme menneisyydessämme ja pelossamme. emme voi elää nykyhetkeä täysillä ja pelkäämme jopa ajatella tulevaa. olemme menneisyytemme vankeja vaikkei meidän tarvitsisi olla. meidän tulisi pyrkiä siirtymään eteenpäin, jättämään tuo kahlitseva painajainen taaksemme ja alkaa elämään.

.......
......
......
 .. helvetin helposti sanottu... toteutus on sit eri.

umpikujaa kohden

Mun viimesin koeviikko meni päin helvettiä.
mä en päässy melkein mistään läpi, muttei se mua haittaakkaan.
Mulla on huono olo kuitenkin.



Ei siis, ei kokeiden takia, mutta kaiken muun suhteen. mietin koko ajan etten mä ole tarpeaksi hyvä mihinkään. Visuaalsien suunnittelun kurssi yököttää, mä haluisin vaan luovuttaa siitäkin.
enkä mä tiedä kannattaisko mun koittaa lukio psykologia vai ei. jotenkin on sellanen olo että se sanois ettei mul ole mtn ongelmaa, ja että oon ihan paska huomiohuora. ehkä mä olenkin. tai sitten en. psykologian tunneilla ( ja terkan) mulle tulee aina vaan pahempi olo.

mitä mun pitäis tehdä...?

i gave up

Mä keskeytin tänään matikan kurssini.
kolmen tunnin jälkeen.
kolmen tunnin.
kolmen.

http://24.media.tumblr.com/5c9dcfef5d6c7b2e5df92c536211840c/tumblr_mh77o8KCjv1s4slr8o1_500.jpg

 
Mun on paljon helpompi hengittää.
muttei tarpeaksi.
mua oksettaa yhä, mulle ei maistu ruoka.
mä mietin koko ajan että pitäsikö mennä lukio psykalle.
ja oon ragennu pari päivää siitä että kun en osaa lausua sanaa psykologi oikein, kaikki huomauttelee ja matkii. mua oksettaa sekin. aloin välttelemään sen sanan lausumista.
mainitsin terkan tunnilla kun puhutiin että mikä on terve ihminen, että ihminen joka on koukussa huumeisiin ei ole terve. sain tästä heti mulkaisun tutulta - ja tämä kaverinsa kanssa alkoi sitten tunnin jälkeen kovaan ääneen käytävällä ja kaapeilla piilo vittuilemaan että menevät tuhoamaan terveytensä röökillä. ( tämä tuttu siis käyttää huumeita.)
nyt, en ole taaskaan uskaltanut avata suutani millään tunneilla sen jälkeen. mä en tunne mun polvia kun mä ajattelen tätä ja sitä mitä tapahtu. mun on hanakala hengittää kun ajattelen taas näitä tunteja.

eih

Mua oksettaa ja pyörryttää.
mutta en mä osaa selittää yksinkertaisesti mikä painaa. 
kaikki.
matikka.
luokaktoverit vittuilee epäsuoraan.
enkä uskalla enää vastata tunneilla. varmaan ikinä.