Viime päivinä mä olen taas miettinyt, kuinka paska mä olen.
itse asiassa sekin johtunee siitä, etten mä ole kyennyt olemaan kavereideni kanssa.
Oikeastaan se tuntuu siltä, ettei niitä kiinnosta olla mun kanssa.
viesteihin ei vastata, vaikka ne käsittelis meidän kuviksen projekteja - kuten sitä taidehistorian esitelmää, jossa mä olen tehnyt lähes kaiken työn, kun kerran A pelaa vaan uutta pokemoniaan ja I joutui tekemään hänen osansa; oikolukemisen.
mua ei ole infottu asioiden etenemisestä ( eikä sen puoleen mistään muustakaan ) ja sain vasta eilen tietää, etteivät nuo kaksi tahdo mikäänlaista powerpoint tukea esityksen taustalle.
ja siis jälleen, tein turhaa työtä, ja menetin yöunieni laaadun. kiitos. vitusti.
toinen on se, että yleensä me odotetaan jotakuta ennen kun mennään syömään, koska mennään yhdessä. no nyt on eri puheet. kolmikko joko menee keskenään tai I ja T istuvat ruokalassa jo kun sinne pääsen. aloin menemään sinne suoraan itsekkin - kuhan tajusin että vartin odottelulla ei ole enää järkeä.
no tietysti nuo ihmiset istuvat pöydissä joissa minulle ei ole tilaa.
kaiken tuon lisäksi, tuo kolmikko hengaa enää vain keskenään. näin ne eilen, nopeasti kun metsästin mantsan tunnin jälkeen vessaa, ja olin kauhealla kiireellä menossa vartin yli bussiin koska mulle oli tungettu RÖNTGEN aika siinä kunnassa missä asun.
A sano jotain muhun liittyen kun sitten kiisin niitten ohi.
en tiedä.
ei kiinnosta.
ja kaikki tuo, ynnä muu paska mikä pyörii mun päässä on luoneet mulle sen kuvan, ettei mun kanssa haluta olla. että ne välttelee mua - enkä yhtään ihmetteliskään jos oisin oikeessa.
tuskin, kohta joku teistä kuitenkin hyökkää ja sanoo, että mulla on vaan teini angsti päällä. mulla mikään ole vinksallaan.
...eikyllä varmaan olekkaan. "voisihan ne asiat pahemminkin olla." "jollain toisella asiat on pahemmin, älä valita." - toikin lausahdus on niin syvältä kun sitä oikeasti miettii. kuinka alas pitää vajota, että saa valittaa?
