mä tiesin että faijalle meno oli huono idea. mä aavistin sen jo torstai iltana, ja varmistuin siitä perjantaina koulussa. mä tunsin, miten mulla kiehu. mun veri poltti mun suonissa kun mä jo ajettelinkin tätä kauheeta menoa.
sitä, miten toi pentu huutais mun korvan juuressa, potkis mun konetta, hakkais mua ja repis mun vaatteita, kerjäis huomiota, pitäis mut poissa koneelta koko päivän. sitä, miten mun tuleva mutsipuoli piilovittuilis mun tyylistä, mustamaalais mua ja muita meidän tyyliä edustavia henkilöitä noille kakaroille. N viel menee, koska se on alle vuoden. se on vasta vauva, eikä se ymmärrä.
oikeastaan aika sulonen, niin kauan kuhan ei kirju mun korvanjuuressa.
mutta TOI PENTU ON NIIN VITUN RAIVOSTUTTAVA. se ei usko että mua ei kiinnosta leikkiä sen kanssa. eikä sitä, että vittu jos en vastaa sille, mua ei kiinnsota puhua sille. ja jos huutaa ja komentelee ni en varmana kiinnitä huomiotani siihen. nytkin se tuli tohon ja yritti komentaa mut näyttää miten helmitaulua käytetään. se huus mun korvaan, ja toisti samaa lausetta miljoona kertaa VAIKKA mä sanoin, etten osaa, ni en näytä. voi PERKELE.
autossa kun oltiin, toi kakara yritti estää mua kuuntelemasta musiikkia. voi jumalauta, mikä mulkaisu tolt tulvealta mutsipuolelta tuli kunmä ärähdin kakaralalle, joka läpsii mua käsivarteen ja hokee mun nimeä. ei vittu mulla kiehuu yli, ja reippaasti.
Mua raivostuttaa, harvinaisen paljon.
tää ilmiö tulee koulussakin todella helpolla. monta kertaa päivässä mä puren hammasta. en pysy edes laskuissa kuinka monta kertaa mun pitää vetää syvään henkeä, etten mä liiaksi ala rähisemään hyville tyypeille.
Joskus, mä en vaan pysty siihen. ja sillon mä pyrin olemaan mahdollisimman hiljaa ja vetäytymään, ihan vain muiden mielenrauhan säästämiseksi.
Mun mutsi ehdottimulle terapiaa. psykologia. mä kilahin sillä sekunnilla.
joillakin ne auttaa, mutta jokainen solu mussa on niitä vastaan. niitten lokerointia, sitä kuinka ne kirjojen perusteella tekee johtopäätöksiä ja julistaa että mun mielikuvistusta ois rajattava. sitä kuinka ne sanoo että mä olen täysin pipi. kaikkein eniten sitä että ne antaa jonkun kirjan tekstien perusteella diagnoosin mikä on vialla. vittu ne kirjan kirjottajat ei oo koskaan tienny mistään mitään, ja sen perusteella ei psykologitkaan tiedä. ei mua saa yhteen lokeroon tungettua.
Me käytiin lauantai iltana lyhyel kävelyl. koska oli jo pimeetä. mä sain taas leikkiä kameralla, mutta ne kuvat jotka mä otin, jäi siihen kameraan. ehkä joku toinen kerta mä saan ne, ja laitan tänne.
Onneks mä pääsen tänään kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti