Jotenkin tuntuu ettei isovanhemmat tajua, kun mä selitän kaverin tilannetta. ne käskee mun keskittyä vaan itteeni ja sivuutta kun kaverilla on huono olo. eikä unohdeta että tää kaveri saattaa nirhaa itsensä.
mut mun itteeni keskittyminen, en mä osaa.
tai siis, sillein hyvällä tavalla en osaa.
okei, puhun ittestäni ihan äly paljon, vertaan muita itteeni, niitten tilanteita. sanon miten tekisin itte ossain tilantees. ärsyttää kyl itteänikin.
Tiistai mua pelottaa enemmän kun ikinä. koko illan ollu kylmä tunne ton rintakehäl, ruoka meinaa tulla ulos ja syke nousee pilvenpiitäjän huipulle. nytkin tuntuu et joku puristais mua kasaan ja hakkais lekalla selkään.
hei, mä en ees tunne mun polvia.
entä jos meen väärään aikaan, kun kerran papereissa on eri päivä kun sit itte päivän numero vastaa huomista. entä jos pitääkin mennä lukkarin mukaan? äh, hermot menee ja tiedän et uni jää haaveeks.
Faija puoli poisti perfect worldin isosta koneesta, ja ne ihmiset siel piti mut järjissäni.
vielä mä palaan joku päivä. kai.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti