Katsoin sitten tuon teinilihavuus dokumentin, ja vaikka en nyt olekaan yhtään niin läski kun mokomat teinit siinä, pystyin asettamaan itseni heidän tilanteeseensa koska tunsin samoin. onko se nyt sitten empatiaa kun on käyny ittekki samat tunteet, tilanteet ja ajatukset läpi kun muutkin ja tietää miltä se tuntuu?
ja sitten menee vielä ja kommentoi kanssa eläjän ( sellaisen joka elää siinä tilanteessa kuin mä. ) blogia ja yrittää saada valettua vähän uskoa henkilöön ja sitten iskeekin huono olo moisesta typerästä tempusta. miksi aina kun mä luen jonkun kiusaamistapauksista mulle tulee tunne että pitää jakaa surunsa ihan vaan että sais aikaan sen reaktion toiselle että " ai, mä en ole yksin???" kun taas sen jälkeen tulee mieleen että ei kamalaa, nyt ne pitää mua ihan karseena pellenä.
ehkä mä olenkin?
mut nyt sit taas alko hermoilemaan sitä noin puolentoista viikon päästä alkavaa tuskaa. jos mä jo nyt näen painajaisia, joudun tekemään hengitysharjoituksia aina kun ajattelenkin lukion alkua.
Ehkä se tästä..? ehkä ihmiset oikeasti on kasvaneet? mut... -96 syntyneet....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti