Viikko.

Mä en ymmärrä, miksei faija tajua etten mä tartte mitään listoja mun huoneeseen, kun hyvin nytkin menny. mutkun ei. tulee viel mun luolaan koputtamati.

koulu; en mä uskalla kommentoida mutta eilinen liikka tunti rassaa vieläki. siis okei, jalkapalloa - mut jos neljä hyökkää yks on maalis ja yks puolustaa ( joka olin minä) ja se puolustaja ei seisoskele paikallaan moken maskissa vaan juoksee koko oman puolen kenttää ees sun taas ja siitä joutuu sitten hyökkäämään... neljä peliäputkeen ilman juoma taukoja, naisten vaivoissa, ja pienessä flunssassa.
ja nää sen hetkiset puolustajat huutaa mulle kurkku suorana että juokse sen pallon perässä, älä yhtään ota rauhallisemmin. ja sitten pukkareissa jotain piilo vittuilua kun oon pyörtymisen partaalla loppu lihaskunnossa. fuck them.
mut jos tosta tulee jotain jälkivittuilua, ja leviää liikkatuntien ulkopuolelle, päitä putoo.
sama tyyppi joka rages mulle jalkapallos, äyski meille heti sillä hetkellä kun me ekalla liikka tunnilla tuttavan kanssa mentiin sinne pukkariin. se jopa näyttää ihan mun vanhalta kiusaajalta.tosin sain tietää ettei se ole sama heppu, mutta silti.
mä olen jatkuvasti varpaillani.
niin koulussa kun sen ulkopuolella. mä en uskalla kattoa ketään silmiin, ja parina ekana päivänä jos meidän kaapien lähelä istu jotain ihmisiä, mä jäin siihen peilin ääreen, piiloon niiltä. odotin että joku tuttu tulee siihen kanssa.
mulla on joka aamu sellanen karsee tunne mahassa, että jos syön, oksennan. mä en ole päässy sitä yli että kaks ekaa päivää ja mulle on jo pikku hiljaa vakiintumassa porukka ympärille.ihmisiä samanlaisilla kiinnostuksilla.
kahteen ekaan päivään, mä en kuitenkaan menny ees ruokalaan. mä podin kolmena peräkkäienä päivänä pään särystä. mä pelkäsin liikaa ruokailua, ja samala loin ittelleni tekosyitä, miksi olla menemättä.
Tarpeeks jätän syömättä, laihun.
todella tyhmä tekosyy, mutta ei ois pahitteeks.
mulla on tällä hetkellä menossa sellanen hetki, tai pikemminkin aikausi että en kestä nähdä kuvajaistani peilistä. en missään nimessä kestä sitä. mua oksettaa, ja alan hiljaa haukkumaan itteäni. nään taas sen ruman örkin siinä tuijottamassa takasin. en mä tiedä, joku vois lyyä mua pari kertaa, pistää mut lopettaa sen itteni haukkumisen.
jotenkin mä olen onnistunu välttämään näitten uusien tyyppien läsnäollessa itteni haukkumista. kerran mä jo ehin alotaa mut sitten päätinkin lauseeni jotenkin siihen malliin että 'ehkä mä nyt vaan pidän tän turpani kii'
mä näen pari alternative jätkää tuolla päivittäin, ja tiedän että toine niistä käy Coneissa. näin sen siellä ja arvelen et se tunnsitaa mut kans. sillein haluis olla normi niitten läsnäollessa, mutten  mä pysty. kattelen pois, yritän olla kun en oliskaan. jotenkin nolostun, pidän itteäni liian stereoypisenä ja failina siihen että voisin edes moikata ohimennen. tai että haluaisin että ne edes huomais. no ei, oikeasti mä olen peloissani siitä että ne huomais. kuvittelen et ne vaan nyrpistäis nenäänsä inhosta.
en kyllä ihmettelis jos näin kävis

en vaan osaa olla tuolla. aina kun nousen pää protaat ylös kakkos kerroksen väki sohvilta tuijottaa. tai siis tosi moni stalkkaa sieltä. siinä on aina porukkaa. kai siinä muutkni saa istua, mutten mä uskalla mennä. omalla tavallaan hyvä etten mä tunnista ketkä on ykkösiä, ketkä kakkosia ja niin edelleen. mut sen takia mä en uskalla puhua muille.
mä alan kyllästyä hokemaan 'ehkä se siitä'